Käytännössä koko viime kauden missannut pakki Lukon testissä
Viime kaudella heti Pitsiturnauksessa loukkaantunut ja sen jälkeen koko kauden sivussa ollut Miko Malkamäki on Lukon testissä, kun joukkue aloittaa yhteisharjoitukset maanantaina.
Asiasta kertoi Kiekkoareenalle Lukon päävalmentaja Risto Dufva.
– Hän tulee jäälle meidän kanssamme. Katsotaan, missä kunnossa hän on eli mikä on terveystilanne, Dufva kertoo.
Malkamäen piti olla Vaasan Sportin kapteeni viime kaudella, mutta hän ei lopulta pystynyt edustamaan seuraa kuin Pitsiturnauksessa.
Lukon ryhmässä jääharjoittelun aloittaa myös Kiekkoareenan mukaan viisi KeuPan pelaajaa. Nämä ovat maalivahti Antti Karjalainen, puolustajat Ville Hyvärinen ja Janne Pälve sekä hyökkääjät Eetu Koivistoinen ja Riku Pitkänen, jotka ovat mukana harjoitusringissä.
Lukon päävalmentaja Dufva oli pyytänyt KeuPan päävalmentajalta Ville Niemiseltä kahta puolustajaa ja kahta hyökkääjää. Nieminen päätti sen, että ketkä Raumalle lähtivät.
– Hän leikkii siellä KeuPan päävalmentajaa samalla tavalla kuin minä leikin täällä Lukon päävalmentajaa. Hän teki päätökset, Dufva letkautti pienen huumorin kera.
Lukon harjoitusringistä puuttuu Ryan Zapolski, joka liittyy joukkueen mukaan 5. elokuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!