JUURI NYT: Venäläinen NHL-puolustaja päätyy vankilaan – taustalla perheväkivaltatapaus
Los Angeles Kingsiä vielä viime kauden alussa edustanut venäläispuolustaja Slava Voinov päätyy vankilaan, kertoo Daily Breezen rikostoimittaja Larry Altman.
Voinov, 25, on päässyt sopimukseen syyttäjien kanssa ja lopputuloksena on se, että hän viettää vankilassa 90 päivää ja on ehdonalaisessa kolmen vuoden ajan.
Venäläispuolustaja ei myöskään aio valittaa tuomiostaan, eikä myöskään kiistänyt perheväkivaltatapausta.
Mikäli Voinov rikkoo vankilassa vietetyn ajan jälkeen ehdonalaistaan, muuttuu vankilareissun pituus 364 päiväksi.
Teon seurauksena saattaa olla karkoitus, mutta Voinovin puolustus aikoo keskustella asiasta sen johdosta ”ettei se ole pakollinen”.
Tapaus johtaa juurensa viime syksyyn, jolloin Voinov pidätettiin hänen vaimoonsa kohdistuneen perheväkivaltatapauksen jäljiltä. Hänen vaimonsa, Marta Varlamova, kiisti aiemmin tapahtuneen, mutta tutkinnan lopputulokset johtivat syytteisiin perheväkivallasta.
Seurauksena on myös sakkoja sekä 52 viikon kurssi perheväkivallan suhteen sekä 8 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Voinovilla on voimassa oleva NHL-sopimus Kingsin kanssa, mutta sen tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin ison kysymysmerkin alla. Voinov ehti pelata kuusi runkosarjaottelua tällä kaudella ennen pidätystä ja siitä seurannutta NHL:ltä tullutta pelikieltoa.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä