HPK vahvisti jälleen hyökkäystään – haaviin monipuolinen kanadalaishyökkääjä
HPK on hankkinut miehistöönsä uuden hyökkääjän.
Kanadalainen Peter LeBlanc vahvistaa HPK:n joukkuetta ensi kaudella. Ritarikerho tiedottaa tehneensä pelaajan kanssa tulevan kauden kattavan sopimuksen.
– Olen todella innoissani ja ottanut paljon selvää uudesta kotikaupungistani. Suomi on jääkiekkomaa ja kaikki mitä olen kuullut, on positiivista, LeBlanc iloitsee tiedotteessa.
27-vuotias kanadalainen pelasi viime kaudella ruotsalaisessa Röglessä. Rögle pelasi toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla Allsvenskanissa, mutta nousi keväällä karsintojen kautta pääsarjaan.
– LeBlanc pystyy pelaamaan sekä keskushyökkääjänä, että laitahyökkääjänä, mikä antaa vaihtoehtoja kokoonpanoihin ja peluutukseen. Hän oli viime vuonna ensimmäistä kertaa Euroopassa ja pelasi vaikean syksyn jälkeen erittäin hyvän kevään. SHL-karsinnoissa oli jo joukkueensa johtavia pelaajia, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kuvailee.
LeBlanc on pelannut AHL:ssä 261 ottelua pistein 60+72=132. Lisäksi miehen tilillä on yksi NHL-ottelu.
Maanantaina HPK tiedotti hankkineensa tshekkihyökkääjä Vojtech Polakin (uutinen).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä