Mitä ihmettä NHL-seura oikein teki? – ”Mitähän Tuukka Rask mahtaa tästä sotkusta ajatella?”

© Kuva: Getty Images
TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

NHL:ssä mennään tällä hetkellä kesän varaustilaisuuden parissa, jossa Suomen aikaan lauantaina iltapäivällä ja alkuillasta varataan loput 2.-7. kierrokset.

Ensimmäinen kierros vedettiin läpi perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Toimittajat Ilari Savonen ja Antti Eteläaho käyvät läpi puheenaiheita ensimmäisen kierroksen yhteydestä sekä vilkkaasta siirtopäivästä.

Boston Bruins nousi draft-päivän ylivoimaisesti eniten esillä olleeksi seuraksi. Erikoisia treidejä, erikoisia valintoja. Mikä maku jäi Bruinsin tekemisistä?

Savonen: Vähän sellainen ”mitä ihmettä?” Totta kai on vaikea arvioida vielä, että miten Bruinsin kolme ykköskierroksen varausta tulevat saavuttamaan tai tekemään NHL-tasolla, mutta pikkaisen kummallisia hakuja, joita olisi saanut hyvinkin vielä jopa toisen kierroksen puolella. Sitten noita varten lyödään Milan Lucicia lihoiksi, saatika sitten Dougie Hamiltonia, joka oli yksi Bruinsin hiomattomista jalokivistä. Jäi sellainen maku, että nyt Calgary Flames (jonne Hamilton treidattiin) poimi aika maukkaan mansikan jo hieman piloille menevän kakun päältä. Ja myös se tässä mietityttää, että mitähän Tuukka Rask mahtaa tästä sotkusta ajatella? Bruins kun tipahti vähintään kohtuullisen hyvän joukkueen asemasta hyvin peruslaatuiseksi joukkueeksi näillä liikkeillä. Eikä se esimerkiksi saanut sen palkkoja tiputettua lopulta paljon yhtään. Kaiken päälle vielä kommentit, joiden mukaan Bruinsin johtoporras kieltäytyi tekemästä kauppoja sen entisen GM:n Peter Chiarellin ja Oilersin kanssa, vielä sillä verukkeella, että Oilersista seura olisi saanut parempaa pakettia itselleen, kummastuttaa suuresti. Kyllä Bruinsin ympärille voi asettaa todella ison kysymysmerkin.

Eteläaho: Jäi tunne, että Bruins ei saanut tehtyä ehkä aikomaansa kauppaa ja siten ”joutui” varamaan kaikilla kolmella ensimmäisen kierroksen vuorollaan. Kolmantenatoista varattu puolustaja Jakub Zboril oli Bruinsin kolmikosta sellainen pelaaja, jonka ennustettiinkin menevän niillä sijoilla kuin hän lopulta meni, mutta kaksi muuta Bostonin varausta (Jake DeBrusk ja Zach Senyshyn) olivat arvioilta sijojen 20-40 pelaajia, joten ehkä Bruinsin olisi kannattanut kokeilla alaspäin treidaamista, kun ylöspäin treidaaminen ei onnistunut. Hamilton ei ilmeisesti olisi halunnut – tai ainakin niin GM Don Sweeney väitti – jatkaa Bostonissa. Silti hinta Hamiltonista oli hivenen heikko. Hinta oli parempi kuin mitä Boston olisi saanut offer sheetin jälkeen, mutta vähän valju maku suuhun tuosta kaupasta jäi. Lucic-kaupassa Sweeney pärjäsi Hamilton-kauppaa paremmin. Boston oli kuitenkin ennakolta ensimmäisen varauspäivän suurin häviäjä.

Mikä tai mitkä joukkueet jäivät positiivisessa mielessä esille ensimmäiseltä kierrokselta?

Savonen: Winnipeg Jets ja New York Islanders. Jetsille valui jopa huomattavasti korkeammalle povattu Kyle Connor, josta Jets saa tuleville vuosille vielä varsin hyvän maalintekijän. Myöhempi varaus Jack Roslovic vaikuttaa varsin lupaavalta. Jetsillä on hyvä puhuri käynnissä ja siltä löytyy muutenkin hyviä lupauksia, kuten Nikolaj Ehlers. Kovatasoisessa lännessä Jets tekee vahvaa nousua ylöspäin koko ajan. Islanders puolestaan lähti iltaan tilanteesta, jossa sillä ei ollut yhtään ykköskierroksen varausta. Lopulta sillä oli kaksi. Todennäköisesti seuralla oli tuntuma siitä, että Griffin Reinhartista voi luopua, jos vastineena on esimerkiksi ykköskierroksen varaus. Nyt se sai sen ja kakkoskierroksen varauksen Oilersilta, ja sai vieläpä hyvän ykköskierroksen varauksen. Niillä lupaava sentteri Mathew Barzal ja maaliahne laituri Anthony Beauvillier, ei huonoja vetoja. Paljon takavuosina kritisoitu Garth Snow teki Islandersin GM:nä hyviä liikkeitä avauspäivänä.

Eteläaho: Pidin Philadelphia Flyersin varauksista. Sen verran mitä olen Ivan Provorovista ja Travis Konecnysta lukenut ja nähnyt, niin molemmat heistä pitäisi olla hyviä pelimiehiä. Provorovista pitäisi tulla Flyersin puolustuksen kulmakivi. Hän on hyvä ylöspäin, eikä varmasti häviä montaa kaksinkamppailua omassa päässä. Konecnyn asenne puolestaan on kultaa. Hän ei luovuta koskaan. Ehkä kuitenkin suurin voittaja ensimmäisenä päivänä taisi olla Buffalo Sabres, joka sai Jack Eichelin, Ryan O’Reillyn, Robin Lehnerin, Jamie McGinnin ja David Legwandin. Hieno päivä Sabresin organisaatiolle.

Lauantaina varataan loput kierrokset. Mitä odotuksia suomalaisten osalta?

Savonen: Voi tulla vastaan tilanne, jossa suomalaisia varataan vaikka kuinka paljon. Tai sitten varataan vain muutama. Molemmat täysin mahdollisia vaihtoehtoja. Monta mielenkiintoista korttia löytyy. Sebastian Aho on noussut kovaksi mustaksi hevoseksi ja jännä nähdä, että kuka haistelee hänet riveihinsä? Missä vaiheessa menevät Roope Hintz ja Julius Nättinen? Näkyvätkö Veini Vehviläisen vahvat otteet U18-kisoista varauksena? Entä mikä on samaisissa kisoissa esille nousseen Vili Saarijärven kohtalo? Kuinka alas Aleksi Saarela valahtaa? Napataanko loppukierroksilla esimerkiksi KalPan Niko Mikkola tai Kärppien Markus Nutivaara? Paljon mielenkiintoisia kysymyksiä on esillä suomalaisten osalta. Mielenkiintoinen päivä sinänsä siis tiedossa.

Eteläaho: Suomalaisista odotan Hintziltä ehkä toisen tai kolmannen kierroksen varausta. Huhuja on ollut, että Edmonton olisi kiinnostunut Hintzistä. Seuran ensimmäinen vuoro toisena päivänä on toisen kierroksen loppupäässä oleva 57. vuoro. Niillä main Hintzin voi odottaa menevän. Nättinen mennee kolmannen ja neljännen kierroksen aikana. Muista suomalaisista odottaisin myöhempien kierrosten varausta Kärppien Aholle ja KalPan Jonne Tammelalle. Ehkä Saarijärven U-18-kisat tuovat myös hänelle myöhäiskierrosten varauksen.

Draftin kierrosten 2.-7. lähetys on nähtävissä Viasat Sport Finland -kanavalta.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen

Antti Eteläaho
Twitter: @finanatsu

TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!