Kimmo Timosen menestys miellyttää hänen entistä NHL-seurapomoaan – ”Kovapäinen paskiainen”
Philadelphia Flyersin seurapomo Ron Hextall nauttii siitä, että Kimmo Timonen on enää voiton päässä Stanley Cup -mestariksi tulemista. Hextall kauppasi Timosen ennen siirtotakarajaa Chicagoon, sillä suomalaispelaaja halusi saada mahdollisuuden mestaruuteen.
Hextall ei ensin uskonut, että veritulpista kärsinyt Timonen voisi enää koskaan pelata. Mutta niin vain on käynyt. Timosen mukaan hän keskusteli Hextallin kanssa useaan otteseen paluusta.
– Meillä oli paljon tapaamisia Hextallin kanssa ja minun piti pyörtää hänen päänsä, sillä hän totta kai ajatteli minun ja perheeni parasta. Hän sanoi, ettei aio päästää minua jäälle. Minä sanoin siihen, että anna kun juttelen lääkärien kanssa ja annetaan heidän puhua sinulle, Timonen kertoi ESPN:lle.
– Minun piti kääntää monia kiviä, päitä ja mielipiteitä ja olen varma, että jos nyt puhuisin lääkäreiden kanssa, niin monet sanoisivat, että olen hullu.
Hextall muistaa myös keskustelut.
– Muistan kun katsoin häntä ja sanoin hänen olevan yksi kovapäinen paskiainen. Sanoin sen kaikella kunnioituksella, Hextall kertoi.
– Hänen tehtävänsä oli päästä vielä kerran kohti Stanley Cupia.
Hextallin mukaan Timosta parempaa joukkuepelaajaa saa hakea.
– En voisi olla enemmän innoissani siitä, että Kimmo on näin lähellä henkilökohtaista maaliaan. Hän tekee kaiken joukkueen eteen. Hän ei tee mitään itsekkäästi.
Timonen voi voittaa Chicagon kanssa Stanley Cupin maanantaina ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa. Kuudes finaali alkaa kello 03.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!