HPK nappasi osaamista Pohjois-Amerikasta – ”Selkeä kärkiketjujen hankinta”
Kuva: Juha Tamminen
HPK ilmoitti vahvistaneensa hyökkäyspäätään kanadalaisosaamisella.
Seura julkaisi tehneensä nimittäin ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen kanadalaisen hyökkääjän Patrick Hollandin kanssa.
23-vuotias laituri saapuu Suomeen AHL:stä, missä hän kiekkoili menneen kauden St. John’s IceCapsin riveissä. Kausi oli vaisu ja alle tuli vain 21 ottelua tehoin 0+2.
Hyökkääjä on pelannut tehokkaimmat kautensa tähän mennessä juniorisarja WHL:ssä, missä hän parhaimmillaan iski yli sata pistettä kauteen. Häneltä löytyy myös kokemusta myös NHL:stä, missä alle tuli viisi peliä Montreal Canadiensissa kaudella 2013-2014.
HPK:n valmentaja Pasi Arvonen on tyytyväinen saadessaan Patrick Hollandin joukkueeseensa.
– Patrick on erittäin luisteluvoimainen pelaaja. Uskon, että hän tulee olemaan Liigassa kova pelaaja ja tuo meidän joukkueeseen äijämäisyyttä ja röyhkeyttä. Selkeä kärkiketjujen hankinta meille, valmentaja summasi.
HPK on myös kiinnittänyt kaksi omaa kasvattiaan. Hyökkääjät Julius Valtonen ja Miro Ruokonen ovat solmineet HPK:n kanssa 2+1 –vuotiset sopimukset.
Vuonna 1995 syntynyt Valtonen on isokokoinen hyökkääjä, joka tehtaili viime kaudella Nuorten SM-liigassa 46 ottelussa tehot 23+24. Ruokonen on 1996 syntynyt hyökkääjä, joka Valtosen tavoin voitti viime kaudella Nuorten SM-liigassa hopeaa HPK:n paidassa. Ruokosen tehot viime kaudella 46 ottelussa olivat 13+19.
-Olen erittäin tyytyväinen, että saatiin nuoret pelaajat meille pitkillä sopimuksilla. Tämä on meidän linjamme ja pitkä prosessi, jolla varmistetaan se, että nuoret pelaavat meillä omassa joukkueessaan, kertoi päävalmentaja Arvonen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu