Ruotsalaistuomari katuu Leijona-pelin kohutuomiotaan: ”Teimme virheen”
Ruotsalaistuomarit Mikael Nord ja Tobias Björk joutuivat Suomen ja Venäjän välisen pelin jälkeen melkoisen kohun keskelle.
Syy oli selvä: kaksikko arpoi Leo Komaroville hämmentävän 5+20 tuomion polvitaklauksesta. Tuomio osoittautui kuitenkin isoksi virheeksi, mikä sai koko kiekkomaailman hämilleen.
Lopputulos oli tyly. Kaksikko suljettiin ulos kisojen loppupeleistä.
Nyt Nord on kuitenkin astunut esiin ruotsalaismediassa ja antoi tapahtumasta haastattelun Bärgslagsbladetille.
− En halua tästä mitään nyyhkyjuttua tai edes yrittää puhdistaa mainettani. Fakta on, että teimme virheen yhdessä, minä ja kollegani, tuomari kiteytti paikallislehdelle.
Rapaa on tullut paljon muualta. Ruotsalainen tuntuu kuitenkin ottaneen tapauksesta eniten itseensä.
– Jälkikäteen katsottuna se ei ollut missään tapauksessa hyvä päätös. Ja se kenen siitä eniten pitää olla häpeissään, olen tietenkin minä itse.
– Ei Leo Komarov, jonka ajoimme ulos, ei Suomi tai kukaan mukaan. Häpeän, että teimme noin selvän väärän päätöksen, tuomari tälläsi.
Isosta virheestä huolimatta ruotsalainen jatkaa tuomarointia tuttuun tapaan myös ensi kaudella.
– Voin katsoa tätä kautta jälkikäteen ja todeta oppineeni todella paljon, Nord kiteytti.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Jatkoaika.com.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu