Pekka Rinne ja nollapeli, nollapeli, nollapeli.. – ”Ovat tehneet mun homman aika helpoksi”
OSTRAVA. Leijonien maalilla Pekka Rinne on vetämässä tällä hetkellä melkoista putkea ja nimenomaan nollapelien ja nollaputken saralla.
Rinne on päästänyt osuman selkänsä taakse viimeksi kolmannen erän alkuvaiheilla MM-turnauksen avausottelussa USA:ta vastaan.
Sen jälkeen niin Tanska, Norja kuin myös torstaina Slovenia, ovat pysähtyneet Nashville Predatorsin veräjänvahdin edessä.
Kyseinen jäätävä putki kertoo niin Rinteestä itsestään kuin myös siitä, että Leijonat on kiistatta onnistunut mainiosti puolustuspelissään ja sen paketti Rinteen edessä on ollut kunnossa.
– Totta kai tekee itseluottamukselle hyvää, kun pelaa nollapelejä, mutta täytyy kyllä antaa kiitosta kovasti joukkueelle. Ovat tehneet mun homman aika helpoksi, Rinne kiitteli torstain Slovenia-pelin jälkeen.
Vaikka Rinne on ollut jatkuvasti hyvin varma ja rauhallinen maalilla, ovat kolme viimeisintä peliä olleet haastavia.
– Näissä on ollut muutamia sellaisia tilanteita, missä pitää olla skarppina. Mutta on voinut olla niin, että menee kymmenen minuuttia ettei tule kudin kutia. Sillä tavalla haastavia, mutta ollaan kyllä joukkueena puolustettu hyvin ja pelattu hyvin. Ei anneta hirveästi vaarallisia paikkoja, eikä lopeteta pelaamista, vaikka taululla on 4-0.
– Toki vastustajat ovat ylivoimalla jotain paikkoja sitten saaneet, mutta se meidän alivoima on ollut kyllä koko turnauksen ajan ihan jäätävä, Rinne hehkuttaa.
Slovenia ei loppupeleissä aivan hirveän kaukana ollut torstain pelissä nollaputken rikkomista. Jos kyseinen olisi tapahtunut loppuhetkillä, ei Rinne siitä mitenkään ylimääräisen harmissaan olisi ollut.
– En mä tiedä, ei se koskaan hirvesti kirvoita, vaikka toki nyt oli tietynlainen spesiaalihetki, kun oli kolmas nollapeli tulossa. Mutta jos se sitten karkaa ja voitto tulee, niin ei se henkilökohtaisesti mikään hirveän iso juttu ole. Toki se vähän harmittaa, mutta ei se tuota sellaista kympin harmitusta.
Rinteellä alla oli hyvin raskas viikko pitkine matkustuksineen ja sitä mies myös itse pyöritteli kahden ensimmäisen nollapelin jälkeen. Mutta sitten edessä oli kahden päivän tauko, minkä Rinne otti ilolla vastaan.
– Oli kyllä hyvä tuossa tuo yksi täysin vapaapäivä ja siinä pystyi ottamaan ihan iisisti. Ja eilen keskiviikkona meillä oli tavallaan myös helppo päivä. Käytiin hallilla päivällä ja oli hyvä saada siihen yksi reeni, mutta pääasia tuossa oli se, että saatiin kokonainen välipäivä ennen sitä, Rinne kertaili.
Rinne on tähän mennessä pelannut kaikki Leijonien pelit. Se, että pelaako hän myös loputkin alkulohkon ottelut, se on vielä auki.
– Katsotaan nyt, että miten peluutus menee näiden loppujen kolmen pelin osalta.
– Mutta tämä ohjelma on ollut ihan jees meille. Ei mitenkään fyysisesti älyttömän väsyttävä ole ollut. Maanantaina ja tiistaina toki on vielä back-to-back –pelit tulossa, niin se voi olla aika kova paketti ennen tärkeitä pelejä, mutta en lähde itse spekuloimaan. Totta kai sitä on aina valmis itse pelaamaan.
– Valmentaja sitten päättää, Rinne pyöritteli peluutusasian.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!