Pekka Rinne ennätystouhuistaan: ”Kerran elämässä”
OSTRAVA. Leijonat jatkoi voittojen tiellä myös maanantaina, kun Valko-Venäjä kaatui voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2.
Valko-Venäjä-pelissä rikkoutui myös maalivahtiosastolla henkilökohtainen nollaputkiennätys, minkä Pekka Rinne otti yksin haltuunsa.
Aihe on ollut jo tovin esillä, mutta sen Rinne otti hyvillä mielillä vastaan.
– Toki hyvä, että ei tarvitse sitä miettiä enää ja se on ohi, mutta kiva, että meni näin, eikä tullut ensimmäisellä minuutilla maalia, Rinne hymähti.
– Tuntuu hyvältä ja täytyy rehellisyyden nimissä kiittää joukkuetta paljon. Ja olihan toki meidän ohjelma tuossa suotuisa meille. Pelattiin vastustajia vastaan, joilta tuli vain muutamia pahoja paikkoja. Ne kun hoiti, niin selvisi tavallaan niistä peleistä, Rinne jatkoi.
Aivan heti Rinne ei usko, että samanlainen putki toistuu.
– Ei tarvitse varmaan ihan heti miettiä tuollaisia. Tuntuu, että nuo ovat kuitenkin sellaisia kerran elämässä –tapauksissa, mutta aika kivaan paikkaan tuli kuitenkin.
Heti kun ennätys varmistui, Ostravassa yleisö osoitti myös huomiota Rinteelle voimakkain huudoin. Ne Rinne reagoi, vaikka ei heti osannut yhdistää niiden tarkoitusta.
– Hieno ele kyllä taas ja ne huudot huomasin kyllä. Luulin vain, että fanit olivat hyvällä fiiliksellä tänään, mutta ilolla otetaan tuo vastaan, Rinne hymyili.
Kahdelle taakse uponneelle maalille Rinne ei paljoa mahtanut ja veräjänvahti antoikin arvoa toiseen suuntaan.
– Molemmat olivat kovia laukauksia ja tuo on kuitenkin taitava joukkue. Jos he saavat tilaa ja paikkoja, niin ovat vaarallisia. Lopussakin oli taitavia jätkiä kentällä ja sitten siinä maalissa mikä meni, niin oli se loistava kuti.
– Tietysti sitä haluaisi tuollaiset pelin loput tappaa, että eivät ihan viimeisellä minuutilla tasoittaisi pelejä. He pelasivat kuitenkin hyvällä tunteella ja hyvällä tatsilla, jota kautta meille tuli tämä ilta vaikeaksi, Rinne myönsi.
– He hakivat kuitenkin voittoa epätoivoisesti, koska tämä oli heille todella iso peli. Se mun mielestä näkyi myös heidän pelissään, Rinne kertaili.
Rinteen mukaan Leijonien suoritusten suunta ei mennyt mitenkään alaspäin, vaan jatkoi kehittymistään.
– Voitettiin peli ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Vuosi vuodelta nämä menevät kuitenkin vaikeammaksi vain ja pitää pelata täydet 60 minuuttia jos meinaa voittaa näitä. En usko, että tässä mitään notkahdusta tapahtui, vaan voidaan olla tähän ihan tyytyväisiä.
Edessä seuraavana on todella herkullinen peli Venäjää vastaan, mitä Rinne odottaa kovasti.
– On vähän tietyllä tavalla meille statement-peli. Kovin vastustaja tähän mennessä paperilla ja he ovat kuitenkin pelanneet hyvin. Kiva lähteä pelaamaan sitä peliä, missä on iso haaste meille ja sellainen joukkue, joka on täynnä todella hyviä yksilöitä, jotka ovat kuitenkin pelanneet joukkueena.
– Jos meinataan ottaa jotain pisteitä siitä, niin täytyy olla ihan parhaimmillaan.
Yksilöistä Venäjän puolelta nousi esille myös muutama nimi.
– Ei olla käyty joukkuetta vielä tarkemmin läpi, mutta mitä olen tässä turnauksessa seurannut, niin onhan siellä esimerkiksi (Artemi) Panarin, joka on ollut ihan loistava. Ja (Jevgeni) Dadonov on pelannut myös erittäin hyvin.
– Ja totta kai onhan siellä noita konkareita (Ilja) Kovaltshukia sun muita, joiden kanssa täytyy olla todella hereillä. Vaarallinen ylivoima heillä on myös ja vaarallisia ovat, jos menetellään kiekkoja. Tulevat todella nopeasti ja vaarallisesti hyökkäyksissä vastaan, Rinne mietti tiistain vastustajaa.
Tiistaina peli lähtee Leijonilla ja Venäjälllä käyntiin Suomen aikaan kello 21.15.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?