Leijonaluotsi Juuse Saroksesta: ”Iso kiitos”

OSTRAVA. Leijonien riveissä koettiin maalivahtiosastolla iso muutos lauantain Slovakia-peliin, kun kaikki aiemmat pelit pelannut Pekka Rinne oli sairastelun takia sivussa ja tilalla tolppien välissä hääri Juuse Saros.
Muutos nyt sinänsä ei ollut merkittävä lopputulemassa, sillä Rinteen kolme nollapeliä saivat seurakseen Saroksen nollapelin.
– Täytyy iso kiitos antaa nuorelle pojalle Sarokselle. Kyllähän me tiedetään kaikki se, että hän on kylmähermoinen ja pystyy keskittymään siihen olennaiseen asiaan eli torjumiseen. Ja kyllä hän antoi meille tänään mahdollisuuden voittaa tämä peli, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen hehkutti SuomiKiekko-sivustolle 3-0-voiton jälkeen.
Varsinkin pelin alussa Saros otti useamman merkittävän ja ison kopin, joiden joukossa oli ylivoimahyökkäyksistä tulleita avopaikkoja sekä läpiajoja.
– Juusen rauhallisuus siinä ensimmäisessä erässä missä Slovakialla oli huippupaikkoja rauhoitti kyllä meitä kenttäpelaajienkin suhteen, Jalonen näki ja jatkoi:
– Hän toi omalla työllään meille rauhan. Tuo ”Peksin” (Rinne) poissaolo oli meille selvä jo oikeastaan eilisiltana, missä näkyi jo se, että ei kyllä ehdi tähän peliin. Silloin alettiin tekemään toista sotasuunnitelmaa.
Saroksen loisto-otteiden lisäksi kenttäpelin suhteen Jalonen kehui paljon sitä, miten joukkueella riitti jälleen kärsivällisyys tehdä omaa juttua, vaikka peli pysyikin tasatilanteessa aina kolmannen erän puoleen väliin asti.
– Tänään näytettiin vielä tiukemmassa pelissä, että luotetaan toisiimme ja luotetaan siihen peliin mistä ollaan puhuttu ja mitä me ollaan koko ajan pala palalta ja päivä päivältä viety eteenpäin. Tänään se tuotti tuloksen ja mun mielestä tämän pelin kolmas erä kuvasti joukkueen henkistä tilaa ja voitontahtoa. Noita asioita me tarvittiin tuohon loppuun.
– Lopun pelin kääntö ei tullut mitään pelillisillä asioilla vaan se tuli tahtopuolelta, Jalonen näki.
Viimeiset neljä peliä ovat tuottaneet neljä nollapeliä, mitkä ovat kertoneet Jalosen mukaan hyvin paljon positiivista Leijonien suorittamisesta.
– Me voidaan tukeutua puolustuspeliin ja se työjärjestys, mikä me tehtiin tappiollisen jenkkipelin jälkeen, niin siitä me ei päästetä irti. Nyt se järjestys on oikea. Ensin puolustetaan ja sitten hyökätään.
– Mutta meidän pitää olla nöyriä kun mennään eteenpäin, sillä ei meillä ole edes varmaa paikkaa siellä jatkossa. Tosi tarkoin askelin mennään eteenpäin, Jalonen käänsi katseet tulevaan.
Maalivahtiosastolla Rinne saatetaan nähdä nopeastikin takaisin kehissä.
– Hän teki pientä fysiikkaharjoitusta tuolla pelin aikana. Sen suhteen ollaan voiton puolella ja jos kaikki menee tässä hyvin, niin kuin näyttää ja ei tule mitään ihmeellistä, niin hän on huomenna jäällä. Sitten tehdään päätöksiä tulevan suhteen, Jalonen kävi läpi.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- NHL:ssä pyöräytettiin yli 21 miljoonan dollarin sopimus – välimieskäsittely vältettiin
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!
- Topi Rönni löysi töitä
- Jesse Puljujärven uusi joukkue selvisi – sopimus purkissa!
- Hurja paljastus: Kesän isoin megapommi oli lähellä – Carolina yritti ryöstää NHL-supertähden!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- Mikko Rantaseen vaihdettu superlupaus solmi jättisopimuksen NHL:ssä
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Topi Rönni löysi töitä
- Leijonien MM-hyökkääjä palaa Liigaan!