Kari Jalonen jyrähti Leo Komarovin tilanteesta: ”Täysi katastrofi!”
Kuva: Ilari Isotalo
OSTRAVA. Leijonat onnistui ottamaan voittomaalikilpailun jälkeen voiton Venäjästä, kun loppulukemat olivat Leijonien hyväksi 3-2 tiistai-illan ottelussa.
Se varmisti sen, että Leijonat on Ostravan lohkon kakkonen ja kohtaa Prahassa torstaina puolivälieräottelussa Tshekin.
Mutta isoksi puheenaiheeksi Venäjä-pelissä nousi Leo Komarovin ensimmäisen erän loppupuolella tullut käsittämätön ulosajo täysin puhtaasta taklauksesta, jonka alle jäi Jevgeni Medvedev.
Ottelun ruotsalaispäätuomarit päättivät heittää Komarovin ulos polvitaklauksesta, vaikka osuma tuli ylävartaloon. Se herätti saman tien muun maussa sosiaalisessa mediassa kovaa raivoa.
Myös Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen oli ärtyisenä.
Miten näit ja koit Komarovin tilanteen?
– Kyllä se oli täysi katastrofi tällä tasolla. Linjatuomari menee siellä ohjailemaan kahta ruotsalaista päätuomaria ja itsellä on vielä se mielipide, että ei missään nimessä voi olla edes samasta maasta kahta päätuomaria. Sveitsiläiset olivat meillä jo yhden kerran töppäilemässä tuolla Slovakia-pelissä, missä (Aleksander) Barkovin jäähy oli katastrofi. Ollaan jo kaksi kertaa kohdattu tämmöinen, sen on kyllä loputtava, Jalonen murahti käydessään asiaa läpi SuomiKiekko-sivustolle.
Nopeasti Leijonien valmennusjohdolle selvisi se, että kyseessä oli tosissaan puhdas taklaus.
– Komarovin taklaus nähtiin ihan rauhallisesti tauolla ja siinä taklauksessa ei ole yhtään mitään. Siitä ei olisi kuulunut antaa edes jäähyä!, Jalonen sanoi suorasanaisesti.
Tuomareilta ei paljoa viestiä tilanteessa Jaloselle välitetty.
– Eivät sanoneet mitään. Tietenkin pitivät oman päänsä, mutta virheen olivat tehneet.
– Peli vain meinasi ratketa siihen vihellykseen. Mutta joukkue käsitteli sen hienosti kyllä ja otettiin siitä voimaa ja ennen kaikkea niin sisua kuin taistelutahtoa tuli lisää. Mun mielestä joukkue on pystynyt käsittelemään näitä tilanteita hyvin ja ollaan päästy niistä eteenpäin. Onneksi pystyttiin käsittelemään tuo.
Jalosen mukaan kahden ruotsalaispäätuomarin oleminen mukana pelissä ja kyseinen tilanne tulevat esille myöhemmin illalla järjestettävässä kokouksessa, missä asiaa eteenpäin vie joukkuejohtaja Kari Savolainen.
– Mun mielestä tuollainen ei kuulu tälle tasolle. Me ei hyväksytä semmoista, Jalonen sanoi tuimana.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona