Jaromir Jagr päätti Leijonien MM-kisat
Kuva: Ilari Isotalo
PRAHA. Leijonien osalta MM-kisat Tshekissä loppuivat puolivälierävaiheeseen, kun isäntämaa Tshekki oli parempi torstain puolivälieräkamppailussa lukemin 5-3.
Tshekki aloitti ottelun terävästi ja oli vahvempi osapuoli avausminuutit. Se myös siirtyi ensin johtoon, kun Jan Kovarin kuti upposi Pekka Rinteelle helpohkosti.
Leijonat tuli kuitenkin tasoihin vielä avauserän puolella, kun Tuomo Ruutu osui ensimmäistä kertaa näissä MM-kisoissa.
Toisen erän alussa puolestaan Leijonien kapteeni Jussi Jokinen vei Leijonat johtoon.
Tshekki puolestaan tuli tasoihin ja meni ohi kahdella kyseenalaisella osumalla.
Ensin Jaromir Jagrin 2-2-tasoitusmaalissa Joonas Kemppaisen maila huitaistiin käsistä ylivoiman aikana ja kyseisen tilan Jagr käytti hyväkseen.
Perään Leijonat pisti kiekon maaliin, mutta se hylättiin ja Petri Kontiola sai kyseenalaisen jäähyn, minkä aikana Kovar kävi tempaisemassa illan toisensa ja vei isänät johtoon.
Kolmannessa erässä Jokinen ja Aleksander Barkov juonivat Leijonat tasoihin hienolla osumalla.
Illan nimeksi kuitenkin nousi Jagr, jonka yksilösuorituksella Tshekki meni johtoon kolmannen erän loppuminuuteilla. Kyseisestä osumasta tuli lopulta illan ratkaisu.
Lopussa Tshekki iski vielä tyhjiin, kun asialla oli Vladimir Sobotka. Näin loppulukemat olivat Tshekille 5-3.
Välierissä se saa vastaansa Kanadan.
Ilari Savonen, Praha
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!