Vuosi sitten pudotuspeleissä loistanut suomalainen NHL-hyökkääjä istuu nyt katsomossa
Kuva: Ilari Isotalo
Suomalaishyökkääjä Erik Haula ei ole mahtunut tämän kevään pudotuspeleissä Minnesota Wildin kokoonpanoon.
Wild pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella St. Louis Bluesia vastaan. Wild johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.
Haula ei ole pelannut vielä otteluakaan. Tilanne on tyystin toinen kuin vuosi sitten. Tuolloin Haula oli joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa runkosarjan lopulla ja playoffeissa. Haula oli pudotuspeleissä sisäisen maalipörssin jaettu kärki tehoin 4+3.
24-vuotiaan suomalaisen asema horjui jo kuluneen talven aikana, jolloin hän joutui välillä hakemaan vauhtia katsomon puolelta.
– Tässä ei ole tarkoitus tylyttää Haulaa. Tämä on ollut hänelle erilainen vuosi. Viime vuonna hänen pelissään oli toisenlaista tunnetta, Wildin päävalmentaja Mike Yeo sanoo Star Tribunelle.
– Tämä on eri joukkue ja erilainen vastus. Olen sitä mieltä, että meillä on nyt enemmän hyvin pelaavia miehiä, joten päätökset ovat vaikeita, Yeo perustelee.
Haula ei ole ainoa kokoonpanon ulkopuolelle jätetty. Urallaan yli 100 playoff-ottelua NHL:ssä pelannut Matt Cooke on pelannut toistaiseksi vain yhden pudotuspelin.
Cooke pelasi toisessa ottelussa Bluesia vastaan, ensimmäisessä ja kolmannessa koitoksessa samalla paikalla viiletti Sean Bergenheim.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!