Tapparan leirissä ollaan rauhallisin mielin – ”Meidän peli on kehittynyt koko ajan”
OULU. Tappara onnistui ottamaan finaalisarjan toisen voittonsa keskiviikkona, kun se kaatoi Raksilassa Kärpät viidennessä finaaliottelussa lukemin 4-3.
Vaikka alla oli jo kolme tappiota putkeen finaalien saralla, oli Tapparan leirissä hyvin luottavainen fiilis nuoren hyökkääjän Henrik Haapalan mukaan.
– Mun mielestä meidän peli on kehittynyt koko ajan tässä. Peli kehittyi myös Lukko-sarjassa koko ajan, mutta toki Kärpät on erilainen joukkue kuin Lukko. Silti mun mielestä ollaan pelattu tässä koko ajan paremmin ja paremmin. Ei olla vain saatu sitä tulosta kaikista peleistä, mutta nyt sitten saatiin, Haapala sanoi SuomiKiekko-sivustolle keskiviikon pelin jälkeen.
Asetelma sinänsä onkin tällä hetkellä hyvin yksinkertainen kirvesrintojen leirissä.
Voitolla eteen tulee uusi mahdollisuus ja tappiolla kausi on ohi.
– Ei siinä mitään ihmeitä ole. Tämä on yksi peli muiden joukossa ja yksi 60-minuuttinen. Nyt piti voittaa yksi peli ja perjantaina pitää voittaa yksi peli. Ei siinä sitten ihan hirveästi mitään mietitä. Koitetaan lähinnä vaan nauttia.
– Kun saa olla tuollaisessa joukkueessa, niin jo se on hienoa, Haapala painotti.
Tähän mennessä Kärpät on ottanut molemmista Hakametsän peleistä vierasvoitot mukaansa.
Miten sitten kelkka kääntyy perjantaina?
– Ollaan me oltu Hakametsässä lähellä ja pelattu siellä hyvin. Olisi se kyllä kiva saada yleisölle ja faneillekin voitto sieltä, Haapala sanoo toiveikkaana.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!