Vaasan Sport julkaisi keskiviikkona lisää uusia sopimuksia.

Seura ilmoitti tehneensä kahden vuoden sopimukset HPK:sta saapuvan Tuomas Vänttisen, TPS:stä siirtyvän Otto Karvisen sekä vahvan kauden omissa A-junioreissa pelanneen Tommi Tikan kanssa.

Hyökkäyskolmikosta kokenein on Vänttinen, joka on ehtinyt pelata Liigassa jo pitkään.

– Vänttisen myötä saamme paljon kokemusta ja johtajuutta joukkueeseen. Hän on myös yksi sarjan parhaista alivoimapelaajista, aloittajista ja kahden suunnan hyökkääjistä, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä makusteli.

– Lisäksi Vänttinen pystyy tekemään tulosta myös hyökkäyspäässä ja on erittäin käyttökelpoinen pelaaja myös ylivoimalla. Erittäin iso palanen ensi kauden joukkuetta.

Viime kaudella Turussa koko Liigan jäähypörssin voittaneelta Karviselta seura odottaa puolestaan tuttua raatamista.

– Karvinen on hyvä lisä haalariosastollemme. Hän on kova tekemään töitä ja pystyy myös fyysiseen peliin, sanoo Jämsä.

Tikka edustaa puolestaan A-nuorista Liigajoukkueeseen nousevaa nuorempaa osastoa.

– Tikka on kehittynyt parissa vuodessa paljon ja näytti loppukaudesta että pystyy pelaamaan miesten pelejä hyvällä tasolla. Omaa potentiaalin kehittyä hyväksi Liigapelaajaksi ja tulee olemaan jo ensi kaudella hyvä haastaja, toteaa Jämsä.

Näiden lisäksi seura on kiinnittänyt kaksi nuorta maalivahtilupausta, Leevi Laakson sekä Niklavs Rauzan.

– Näiden nuorten maalivahtien myötä meillä on hyvä kilpailutilanne A- ja B-junioreissa. Siellä on näiden uusien lisäksi Jani Rauhala ja Timmy Melchersson. Kaikki neljä pystyvät ikänsä puolesta pelaamaan sekä A- että B- junioreissa, joten kaikille riittää varmasti hommia vaikka totta kai parhaat pelaavat, Jämsä kiteytti.