Pietarin SKA teki KHL:n läntisen konferenssin finaaleissa historiallisen tempun. Se oli otteluvoitoissa Moskovan TsSKA:a vastaan tappiolla jo 0-3, mutta voitti neljä peliä peräjälkeen ja eteni KHL:n finaaliin voitoin 4-3.

SKA:n maalia kaikissa pudotuspeleissä vartioinut espoolaislähtöinen Mikko Koskinen oli finaalipaikan ratkettua luonnollisesti onnellinen.

– Hyvältä tuntuu, tämä oli iso nousu 0-3 tappiolta 4-3 voittoon. Vielä tässä ratkaisevassa matsissa johdetaan 2-0, menetetään se, ja viimeisessä erässä painetaan ohi, Koskinen kertasi 3-2-voittoon päättyneen ratkaisuottelun jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.

– Uskoimme itseemme lujasti. Oli koko ajan sellainen olo, että vaikka tilanne on 0-3, niin otetaan voitto kerrallaan. Jos jollain niin meillä on sellaiset äijät, että pystytään se tekemään. Nyt nähtiin, että koskaan ei kannata luovuttaa, maalivahti jatkoi.

Konferenssifinaalien aikana tuomaritoiminta herätti paljon moitteita. Koskinen piti tätä kuitenkin turhana.

– Se on ihan täyttä höpötystä. Tuomarit hoitivat oman työnsä hyvin, ei siinä ole nokan koputtamista. Vastustaja alkoi marmattaa, kun he huomasivat että sarja kääntyy.

Lauantaina alkavissa finaaleissa vastaan astelee idän voittaja AK Bars Kazan, joka voitti konferenssifinaalissa Sibirin voitoin 4-1. Kazan pääsee näin finaalisarjaan SKA:ta levänneempänä, sillä sen edellinen peli oli viime viikon lauantaina. Koskinen ei näe tätä kuitenkaan ongelmana.

– Ei tässä väsytä, voimia riittää finaaliin. Nyt ehtii muutaman päivän huilata, ja lauantaina kun finaalit alkaa, niin kroppa on valmis.

– En ole seurannut lainkaan itäistä konferenssia. Olemme kuitenkin pelanneet Kazania vastaan monta kertaa, ja tiedämme joukkueen hyvin. Ehdimme niitä asioita vielä lisäksi käydä tässä hyvin läpi, Koskinen päätti.

Marina Mukhametzyanova, Moskova