Pietarin SKA teki KHL:n läntisen konferenssin finaaleissa melkoisen tempun, kun se kukisti ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa Moskovan TsSKA:n 3-2. Saavutuksen tekee merkittäväksi se, että SKA oli otteluvoitoissa tappiolla jo 0-3.

Joukkue voitti kuitenkin neljä peliä putkeen lukemin 4-1, 6-2, 2-1 ja 3-2. Näin SKA kohtaa lauantaina alkavassa KHL:n finaalisarjassa AK Bars Kazanin.

SKA:n varapuheenjohtaja Roman Rotenberg jakoi finaalipaikan ratkettua kiitosta koko organisaatiolle.

– Teimme paljon töitä, ja olimme yhtenäinen joukkue. Johtaja, valmennustiimi ja pelaajat tekivät kaikki yhdessä paljon töitä, Rotenberg totesi SuomiKiekko-sivustolle.

Tasaisten joukkueiden kohdatessa neljän perättäisen ottelun voittaminen vaatii taidon ja tahdon lisäksi ripauksen onneakin. Rotenbergin mukaan sekin pitää kuitenkin ansaita.

– Kun tekee paljon töitä, niin myös onni on mukana, Rotenberg kuittasi.

Tuomaritoiminta on puhuttanut läpi KHL:n pudotuspelien. Näin myös SKA:n ja TsSKA:n ottelusarjan aikana. Rotenberg ei halunnut ottaa asiaan tässä vaiheessa kantaa.

– En halua kommentoida tuomaripeliä tällä hetkellä, me voitimme sarjan. Kauden jälkeen on sitten sen aika, Rotenberg sanoi.

Marina Mukhametzyanova, Moskova