Tiiviisti Kärppien ja JYPin välieräsarjaa seurannut toimittaja Ilari Savonen perkaa näkemyksiään ennen sarjan kolmatta kohtaamista, joka pelataan maanantaina Oulussa.

***

Kun Kärppien ja JYPin väliseen välieräsarjaan lähdettiin, olivat odotukset erittäin korkealla. JYP oli häikäissyt puolivälierissä pitämällä Bluesia lähes pilkkanaan.

Se pimensi Kim Hirschovitsin, se rummutti erittäin terävää hyökkäyspeliään ja se pisti espoolaiset lauluun tylysti voitoin 4-0.

Tuleva vastustaja Kärpät taas oli SaiPa-puolivälieräsarjan alkuvaiheilla varsinkin pelillisesti välillä isoissakin vaikeuksissa.

Niistä se selviytyi, pystyi viemään peliään oikeaan suuntaan ja kun sarja eteni pidemmälle, alkoi SaiPan bensa loppua. Se oli siinä vaiheessa ”kiitos ja näkemiin” -toivotus kaikille toivoille.

Mutta jo silloin yksi asia loisti läsnäolollaan voimakkaasti. Useampi Kärppien johtava pelaaja alisuoritti.

Ja se on ollut oikeastaan koko kauden ajan yksi iso teema. Alisuorittaminen.

Asia on lopulta hyvin monikantainen ja iso pähkinä purtavaksi. Esimerkiksi Kärppien päävalmentajan Lauri Marjamäen taitoja luotsina on vaikea lähteä sen suuremmin kyseenalaistamaan, sillä työn jälki on ollut erittäin hyvää ja se on myös konkretisoitunut tuloksen saralla monissa eri kekkereissä. Niin Liigassa kuin Leijonissa, missä apuvalmentajana hän häärää.

Marjamäen rooli siinä, että esimerkiksi Joonas Donskoista on tullut aidosti todellinen Liigan huippupelaaja, on ollut iso. Marjamäen rooli siinä, että Joonas Kemppaisesta on kehkeytynyt Liigan huippupelaaja, on ollut iso.

Tuo kaksikko on vetänyt Kärppien laivaa pitkälti koko kauden ajan. Heidän merkitys on ollut iso. He ovat olleet pudotuspeleissä tosissaan johtavia pelaajia, suunnannäyttäjiä. Iso arvotus tästä kuuluu Marjamäelle. Hän on ollut isossa asemassa siinä, että Donskoista on tullut aidosti urheilija. Kemppaisesta taas Marjamäki on saanut matkan varrella todella paljon irti. Kaikki ne loistavat pelilliset ominaisuudet mitä Kemppaisella varastossa löytyy, ovat tulleet varsinkin tällä kaudella esille.

Tämän kaksikon pelaaminen tällä hetkellä on upeaa katseltavaa. Esimerkiksi niinkin kliseinen kuin tuloksen teon nälkä paistaa niin suoraan molempien tekemisestä kuin olla ja voi. Ja se taas on korkean itseluottamuksen kera näkynyt tulostaululla.

Ja näistä molemmat pelaavat kevään MM-kisoissa Leijonien paidassa, ellei jotain merkillistä tapahdu.

Mutta toisessa päässä vaakakuppia löytyy taas sitten useampi kysymysmerkki.

– Miksi Kärpissä tällä kaudella niin moni pelaaja on alisuorittanut?
– Miksi Juha-Pekka Haatajasta Kärpät ei saanut millään parasta irti? Olivatko syyt täysin yksilötasolla?
– Miksi Ivan Huml on tällä hetkellä todella kaukana omasta tasostaan? Onko se pelkästään yksilötason vika?
– Miksi Lukas Kaspar on menettänyt täysin itseluottamuksensa ja pelaa tällä hetkellä suorastaan tyhmällä tavalla jääkiekkoa? Onko siinä kyse vain yksilötason ongelmista?
– Miksi esimerkiksi SaiPassa vahvaa jälkeä viime kaudella tehneet Ryan Glenn ja Dan Spang ovat olleet hirveässä hississä alkukevään aikana kokoonpanon ja kokoonpanon ulkopuolella olemisen välillä? Ovatko syyt pelkästään yksilötasolla?

Ja tässä on vain muutamia esimerkkejä. Kysymykset eivät missään nimessä tuohon lopu.

On totta kai selvää, että missään joukkueessa koskaan ikinä ei ole pelkästään ylisuorittajia tai vähintäänkin omalla tasolla pelaavia veijareita. Aina on joku tai jotkut, jotka voisivat pelata paremmin tai joilla taso heittelehtii. Se on ihan päivän selvää, varsinkin pitkällä matkalla.

Mutta enemmänkin iso kysymys tällä hetkellä Kärppien suhteen on se, että miksi alisuorittamista on niin paljon?
Mistä se johtuu?
Mikä se syvin syy sille on?
Miksi sitä on ilmaantunut niin paljon esille?

Ja nämä kysymykset eivät ole kuitenkaan mitenkään ”aivan mitä sattuuta”. Fakta on kuitenkin se, että mikäli Kärpissä alisuorittamisen määrä pysyy jatkossakin samana, menee JYP kättä heiluttaen finaaleihin. JYP on tällä hetkellä joukkueena parempi ja se murtaa Kärppien puolustusta tällä hetkellä tuhoisasti.

On hyvin pitkälti Kemppaisen ja Donskoin ansiota, että Kärpät on ensinnäkin voittanut tässä sarjassa yhden ottelun ja vierittänyt toisen pelin jatkoajalle.

Toki kaiken kääntää se, että mikäli jollakin keinoilla useampi Kärppien johtava pelaaja herää talviunesta, alkaa olla JYPillä tukalat paikat. Se maksimikapasiteetti mikä Kärpillä on tarjolla, on hurja. Mutta siihen oululaisjoukkue ei ole yltänyt tällä kaudella kuin kerran. Frölundaa vastaan CHL:n välierissä toisessa ottelussa. Silloin Kärpät pelasi kauden ylivoimaisesti parhaan pelinsä ja silloin mustapaitaisella joukkueella ei alisuorittanut ei yhden kukaan.

Pystyykö Marjamäki saamaan kasassa olevan materiaalin tuolle tasolle? Onnistuuko se enää? Herääkö kokenut lauma ihan oikeasti syväunesta? Ja tuosta kokeneesta laumasta suunnataan sormi varsinkin tshekkeihin Humliin ja Kaspariin.

Suo nimittäin kutsuu, mikäli yksilötasolla kehitystä ei ala tapahtua. JYPin hyvyyttä kun on tällä hetkellä vaikea kiistää, vaikka numeroiden valossa Kärpät onkin pystynyt olemaan vähintäänkin kohtuullisesti rinnalla.

Ilmassa on isoja kysymyksiä ja mikäli esimerkiksi maanantain kolmannessa pelissä ei tapahdu askeleita oululaisjoukkueen riveissä yksilötasolla parempaan suuntaan, on varma, että muutoksia tapahtuu entistä enemmän.

Se olemus ja kommentointitapa, mitkä Marjamäestä paistoivat esille lauantain toisen välierän jälkeen olivat puhuttavia. Siitä paistoi läpi turhautumista juurikin esimerkiksi tshekkien otteisiin. Ja sinne sitä turhautumista voikin osoittaa.

Mutta voiko alisuorittamisesta syyttää vain pelaajia itseään? Miksi ilmiö on niin iso tällä hetkellä Kärpissä?

Paljon kysymyksiä, vastauksia odotellessa. Painolasti harteilla on kuitenkin tällä hetkellä hyvin iso. Pääseekö Kärpät siitä eroon vai koituuko se tämän kauden turmioksi?

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen