JYPin sensaatiohyökkääjä kolhujen keskellä isossa roolissa – ”Ei tämmöisiä pelejä voi missata”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan välierissä ensimmäisessä ottelussa perjantaina Kärppiä vastaan JYPin hyökkääjä Markus Hännikäinen sai kovan tällin aivan pelin loppuhetkillä ja hänen kohdallaan arvuuteltiin paljon jopa sitä, että olisiko hän mukana lauantaina toisessa välieräottelussa.
Ne epäilykset kumoutuivat ja Hännikäinen oli heti myös isossa roolissa, kun JYP tasoitti sarjan voitot.
Avauserässä maalinteossa onnistunut Hännikäinen ei missään nimessä halunnut jäädä pelistä väliin, vaikka alla tuntuva kolhu olikin.
– Kyllä mä päätin, että olen kehissä. Lääkärit auttoivat siinä, Hännikäinen kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Hännikäinen sai perjantain pelissä Kärppien kapteenin Lasse Kukkosen ampuman purkukiekon luistimen ja polvisuojien välissä olevaan pieneen suojaamattomaan kohtaan. Alkulämmittelyssä lauantaina Hännikäinen testaili vielä kovasti jalkaa, mutta se kesti ja täten hän oli myös mukana kokoonpanossa.
– Ei tämmöisiä pelejä voi missata. Hienoja matseja, pakko päästä pelaamaan, Hännikäinen napautti.
Sensaatiomaisen nousun parrasvaloihin runkosarjassa tehnyt ja hyviä otteita myös pudotuspeleissä jatkanut Hännikäinen pääsikin juhlimaan voittoa, mikä 22-vuotiaan hyökkääjä mielestä antoi erityisesti hyvää buustia jatkoa ajatellen.
– Saatiin paljon itseluottamusta lisää ja tiedetään, että voidaan viedä tämä sarja. Tietysti se nyt ei olisi muuttanut mitään, jos tämä nyt olisi kääntynyt Kärpille, mutta nyt meni näin. Ihan ansaitusti voitettiin.
Kaksi peliä on nyt sarjaa pelattu. Mitä nuo kamppailut ovat sitten kertoneet?
– Sen, että vastakkain on kaksi loistavaa, tiivistä joukkuetta. Pelataan hyvää lätkää ja pienistä asioista on kiinni nämä voitot ja häviöt. Maalin pelejä koko ajan, Hännikäinen käy läpi.
Teemana tähän mennessä on ollut vahvasti maali-ilottelu. Niin perjantain kuin lauantain peleissä molemmissa nähtiin yhdeksän maalia.
Isot maalimäärät kertovat Hännikäisen mielestä kahdesta asiasta.
– Laadukkaita joukkueita molemmat, mutta petraamisen varaa on. Omiin menee liikaa myös meillä.
– Pitää vain pelata huolellisemmin ja ylipäätänsä paremmin kuin vastustaja.
Kärpät ja JYP kohtaavat seuraavan kerran maanantaina, kun kiekko tippuu Oulussa jäähän kello 17:00.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?