JYPille ratkaisun iskenyt ja tähtiketjua pimentänyt: ”Ei meillä ole mitään hävittävää”

© Kuva: Juha Tamminen

JYVÄSKYLÄ. Lauantain kuudensien välierien kierroksella JYP onnistui vierittämään ratkaisun välieräsarjassa Kärppiä vastaan seitsemänteen peliin, kun se vei illan kohtaamisen nimiinsä lukemin 4-3.

Kotijoukkueen riveissä isossa roolissa oli Miika Lahti ja vielä kirjaimellisesti molemmissa päissä.

Lahti oli niin pimentämässä Kärppien Joonas Kemppaisen johtamaa tehoketjua, kuten oli myös iskemässä voittomaaliksi jäänyttä osumaa.

Kolmannessa erässä Lahti iski taululle lukemiksi 4-2, minkä jälkeen Kärpät tuli vielä maalin päähän, mutta ei rinnalle.

– Tiukkaa vääntöä tämä oli, mutta ansaittiin kyllä mun mielestä tänään voitto, Lahti näki.

Lahden ympärillä ketju oli mennyt uusiksi aiempaan verrattuna, kun nyt rinnalle oli lyöty Markus Poukkula ja Darryl Boyce.

Lahti oli varsin tyytyväinen siihen, mitä uusittu ketju sai aikaiseksi.

– Kyllä me onnistuttiin ihan hyvin. Tosiaan vähän vaihdettiin kokoonpanoja, mutta yritettiin vain pelata yksinkertaista peliä. Juuri sitä, mikä näissä peleissä toimii.

Erityisesti puolustussuuntaan Lahti ja koko ketju onnistuivat isossa tehtävässä, Kemppaisen ketjun pimentämisessä. Tehtävä oli varsin merkittävä, sillä juuri kyseinen yhdistelmä Kemppaisen, Joonas Donskoin ja Julius Junttilan toimesta on ollut erittäin merkittävässä roolissa sarjan aikana.

– Tänään pelattiin aika paljon kyseistä ketjua vastaan ja onnistuttiin siinä ihan hyvin. Totta kai varmasti jotain pieniä asioita voi tehdä paremmin, mutta siinä on tosi vaarallinen ketju ja ovat näyttäneet tässä sarjassa sen, että ovat kovia pelimiehiä, Lahti sanoi myös nöyrästi kehuen.

Lahden iskemässä osumassa ketjun pelaaminen myös oli hyvin esillä Boycen tehdessä hyvän esityön.

– Päästiin omasta päästä kääntämään nopeasti ja saatiin siitä sellainen kolmella kahta vastaan ylivoimahyökkäys, sen sellainen tynkä. Darryl malttoi hyvin syöttää vähän sinne taka-aaltoon, kun siinä oli tilaa sinne pelata. Yritin vain nopeasti pelata ylös ja sattui menemään sinne.

Nyt edessä on huikea loppuratkaisu, kun edessä on game seven.

– On ollut hienoa kun on saanut pelata näitä pelejä jonkusen aiemminkin ja ovathan nämä hienoja juttuja. Ouluun vain ja ei meillä ole mitään hävittävää, Lahti täräytti suorat lähtökohdat.

Ilari Savonen, Jyväskylä
Twitter: @ilarisavonen