Juhamatti Aaltonen pelaisi vaikka joka päivä MM-kisoissa – ”Ei siellä kyllä mitään älyttömiä ole”
OSTRAVA. Leijonien osalta kevään MM-kisat lähtevät käyntiin perjantaina, kun vastassa on USA.
Joukkue saapui keskiviikkona kisakaupunkiin ja harjoitteli siellä niin eilen kuin myös tänään torstaina.
Alkuviikosta sairastellut Juhamatti Aaltonen oli myös saapunut kehiin. Hän ottaa perjantain peliin tutun paikan Petri Kontiolan ja Tuomo Ruudun viereltä, missä hän pelasi myös muutamat valmistavat harjoituspelit ennen MM-kisojen alkua.
– Kiva olla taas karkeloissa mukana. Päästään huomenna pellaamaan, niin alkaa tämä aikakin kulumaan, hyväntuulinen Aaltonen porisi torstain jäiden jälkeen.
– Sitähän tänne on tultu tekemään, pelaamaan, Aaltonen jatkoi odotuksista.
Joukkuekin vaikuttaa lupaavalta Aaltosen silmissä.
– Hyvältä näyttää ja hyvä fiilis on ollut. Sopivasti kokemusta ja sopivasti uusia jätkiä, Jokereissa pelaava Aaltonen kävi läpi.
Tekemisen suhteen Aaltosella oli kuitenkin suora mielipide sen jälkeen, kun ensivaikutelma Ostravasta oli tullut selville.
– Tuossa kun kävi eilen käveleskelemässä kaupungilla, niin ei siellä kyllä mitään älyttömiä ole. Voitaisiin pelata vaikka joka päivä, Aaltonen naureskeli.
– Sitähän varten tänne on tultu!
Hotelilla ajanvietonkin suhteen muutoksia olisi tehtävä.
– Xbox-konsoli meillä on, mutta itse olen kyllä pleikkarimiehiä. Jos jotain pitää tehdä, niin sellainen hakea. Xboxin ohjain on huono käsissä, Aaltonen heitti.
Olosuhteista esille nousi kuitenkin yksi etu, sillä Leijonat sai Ostravassa pelaavan HC Vítkovice Steelin pukuhuoneen käyttöönsä.
– Se on loistava kyllä. Hotellikin on ihan ok ja pystyy siellä olemaan, Aaltonen mietti.
Sairastelut taitavalla laiturilla ovat takana ja kaikki onkin valmista sille, että kiekko tippuu jäähän huomenna.
– Täydessä kunnossa ollaan, eikö se näyttänyt ihan hyvältä?, Aaltonen hymähtäen kyseli.
Leijonien ja USA:n peli alkaa perjantaina Suomen aikaan kello 17:15.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?