Asiantuntijan arvio: Suomalainen NHL-vahti tarvitsee siirron toisaalle
Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heikan arvio on, että NHL-seura Dallas Starsin maalivahti Kari Lehtonen tarvitsee uuden startin uudessa ympäristössä.
Lehtonen on saanut osakseen kovaakin kritiikkiä Stars-vuosinaan. Viime kaudella Stars ylsi pudotuspeleihin pitkästä aikaa, mutta tänäkin vuonna taival tyssäsi runkosarjaan.
31-vuotiaan suomalaistorjujan asema on ollut toistaiseksi vakaa, mutta siihen saattaa tulla muutos.
– Kun katsoo Lehtosen tilastoja, niin hänestä on vaikeaa luopua. Seuralla on edessään vaikea päätös, Heika toteaa.
Parhaimmillaan suomalainen on torjunut runkosarjassa 34 voittoa – kuten juuri päättyneellä kaudella – kelpo torjuntaprosentein. Lehtosen taso on kuitenkin heitellyt ajoittain.
– Uskon, että hän voisi olla jossain muualla todella hyvä. Kysymys kuuluu, että voiko hän palata Starsin ja olla todella hyvä, Heika pyörittelee.
Toimittajan arvion mukaan seuravaihto voisi tehdä Lehtoselle hyvää.
– Hän taitaa tarvita uuden tuoreen alun jossain muualla, Heika näkee.
Lehtosen nykyinen sopimus on voimassa kevääseen 2018 saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!