Suomi-kiekon timantin liigakausi jätettiin torsoksi – ”Are you f***ing kidding me?”
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärpät on kerännyt tällä kaudella suitsutusta juniorituotantonsa toimivuudesta. Tapa, jolla seura kohtelee ja kasvattaa maamme jääkiekon kaikkien aikojen suurinta lupausta Jesse Puljujärveä, herättää kuitenkin varsin suurta ihmetystä.
16-vuotias hyökkääjä on ollut kuluvalla kaudella Kärppien liigakokoonpanossa 21 kertaa. Kahdessa näistä otteluista hän ei ole saanut peliaikaa lainkaan, eli pelejä on käytännössä 19. Pojan tehopisteet ovat 4+7, eli pidetään pelimääränä 19:ta tai 21:tä, on saldo silti yli puoli pistettä ottelua kohden.
Pisin peräkkäisten otteluiden jakso Puljujärven tämän kauden tilastoissa on neljä ottelua, joista kaksi peliä ovat juuri aiemmin mainitut nollan minuutin pelit. Hän on pelannut pisimmillään kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Tuo jakso osui tammikuun loppuun. Puljujärvi teki noissa peleissä HPK:ta, Ilvestä ja Sportia vastaan tehot 1+3. Sen jälkeen Puljujärvi on pelannut vain kolme liigapeliä.
Vertailun vuoksi voidaan mainita tulevana kesänä varausiässä oleva Sebastian Aho. Hän kirjautti tilastoihin 27 ottelua, joissa hän teki täysin samat tehopisteet (4+7) kuin Puljujärvi. Huomionarvoista kuitenkin on se, että Ahon pisin perättäisten pelien putki on kymmenen ottelua verrattuna Puljujärven kolmeen. Tuo putki osui Aholle juuri ennen alle 20-vuotiaiden MM-leiriä (1.11.-13.12.). Tämän putken aikana hän teki tehot 1+2, vaikka hyökkäsi peräti kuudessa ottelussa Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin kanssa samassa ketjussa.
SuomiKiekko-sivuston saamien tietojen mukaan Puljujärven vähäiset pelimäärät herättävät ihmetystä Pohjois-Amerikkaa myöten. Kun alle 18-vuotiaiden maajoukkue oli helmikuussa turnauksessa Tshekissä, pyörittelivät NHL-seurojen edustajat päätään Puljujärven Kärpissä saaman peliajan edessä. Erään seuran scouting-johtajan kommentti Puljujärven saamaan vastuuseen (tai sen puutteeseen) oli liki sanatarkasti: ”Are you f***ing kidding me?” (Ette voi v**tu olla tosissanne, toim. huom).
Puljujärvi on ensimmäinen suomalaispelaaja, josta puhutaan tosissaan koko NHL:n ykkösvarauksena. Siinä, missä tämän vuoden ykkönen on joko Connor McDavid tai Jack Eichel, on yhtä selvää, että vuonna 2016 varaustilaisuudessa huudetaan ensimmäisenä joko Puljujärven tai Auston Matthewsin nimi. Varmaa on, että Puljujärvi vähintään sivuaa Kari Lehtosen ja Aleksander Barkov jr:n ”Suomen ennätystä” varaustilaisuuden kakkossijalla, mutta Barkovistakaan ei puhuttu näin potentiaalisena ykkösvarauksena, kärkivarauksena toki. Toisaalta nämä skenaariot ovat mahdollisia vain jos Puljujärven huippuominaisuudet tiedostetaan, häntä kohtaan osoitetaan todellista ja aitoa luottamusta ja annetaan hänelle mahdollisuudet kehittyä ja pelata vastuullisessa roolissa Liigassa.
Puljujärvi on pelaaja, josta NHL-seurat tappelevat. Sivustomme tietojen mukaan hänestä käytetään NHL-seurojen scouting-osastoilla nimitystä ”Eläin” ja ”Toinen Malkin”. Johtajat ovat jopa vitsailleet tahallaan häviämisestä, että saisivat Puljujärven.
Tällainen kaveri ei saa peliaikaa. Jos hän pelaisi Pohjois-Amerikassa, annettaisiin hänen uurastaa kaukalossa väsymiseen saakka. Hänen annettaisiin tehdä kaukalossa ne virheet, jotka jokaisen potentiaalisen huippupelaajan on tehtävä kehittyäkseen suureksi pelaajaksi. Puljujärvi on itsekin tuuminut ja tuskaillut mielessään, että mitä hänen olisi tehtävä päästäkseen pelaamaan Liigassa. Näitä ajatuksia olisi helppo pitää nuoren pelaajan malttamattomuutena, mutta vähäistä peliaikaa tuskailevat moisen tilanteen eteen tullessa 10-15 vuotta vanhemmatkin pelaajat.
Kärppien tämän hetken materiaali on sen verran laadukas, että tämän kevään menestys ei kaadu siihen, pelaako Puljujärvi tai Aho. Kaiken tämän keskellä herää kuitenkin kysymys, että onko Kärpät sittenkään paras seura kasvattamaan huippupelaajia? Tai hiomaan heistä kirkkaimpia mahdollisia timantteja?
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Juttua muokattu klo 15.17. Lisätty maininta Kari Lehtosen varauksesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?