KalPan kausi päättyi maanantaina kotikaukalossa, kun Lukko marssi puolivälieräsarjasta jatkoon lopulta voitoin 4-2.

Kuopiolaisten päävalmentaja Pekka Virta ei laittanut kuitenkaan päätä pensaaseen.

– Monenmoisia vaikeuksia ehti olla matkalla. Ja aika monta kertaa meidät myös kauden aikana tumpattiin eri tahojen toimesta. Mutta kerättin melkein sata pistettä ja saatiin samalla monia nuoria pelaajia läpi joukkueeseen, valmentaja summasi kauden viimeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Lähtötilanne oli se, että viime kauden päätteeksi täällä istui muutama tuhat pettynyttä. Nyt saatiin tähänkin peliin halli täyteen maanantaina yleisöä, joka jäi vielä kiittämään pelin jälkeen. Voidaan siis puhua, että isossa kuvassa uskottavuus palautettiin takaisin tänne.

Virran mukaan KalPa sai Lukko-sarjassa sen irti, mitä joukkueesta oli otettavissa.

– Sympaattinen häviäjä ei kukaan halua olla. Meillä oli mielestäni mahdollisuus voittaa koko sarja. Mutta kun äsken kun katselin kopissa pelaajia, tuli tunne, ettei sinne juuri jäänyt ylimääräistä varastoon, valmentaja kiteytti.