Tappara-puolivälieräsarjassa kolmannesta ottelusta voiton ottanut HIFK tekee torstain neljänteen kohtaamiseen ison muutoksen.

Jo tovin ajan sivussa ollut Ville Husso hyppää suoraan katsomosta tolppien väliin ja pelaavaan kokoonpanoon. Husson pelaamista tänä keväänä arvuuteltiin monien tahojen toimesta paljonkin, mutta nyt hän onkin pelikunnossa.

Aiemmat pelit torjunut Kevin Lankinen on puolestaan kokonaan sivussa, eikä ole myöskään varamaalivahtina.

Edellinen pelattu ottelu Hussolla on maaliskuun alkuvaiheilta Oulusta, jolloin hänet vaihdettiin kesken pelin pois HIFK:n maalilta.

Husso torjui myös vuoden vaihteessa Nuorten Leijonien maalilla MM-kisoissa.

HIFK:n ja Tapparan neljäs kohtaaminen puolivälieräsarjassa starttaa torstaina kello 18:30.