Kommentti: Tästä KHL:n surunäytelmästä Jokereidenkin kannattaa ottaa oppia
Kuva: Ilari Isotalo
Tiistaina Jokereiden päättäessä historiallisen runkosarjansa Bratislavassa päättyy iltaan paljon muutakin.
Ottelu on mitä todennäköisimmin kotijoukkue Slovanin viimeinen KHL-peli toviin. Ja varsin syystä – seura on ollut tämän kauden ajan koko sarjan yksi suurimpia vitsejä.
Talousongelmien ja palkanmaksun kanssa painineen organisaation rupeaman KHL:ssä voi kuvaavasti päättää siihen, ettei joukkue ole saanut enää toviin täyttä neljää kenttää tai kolmea pakkiparia otteluihin.
Seuran toiminta on viime kuukausina näyttänyt jo surkuhupaisalta. Maaliinkin on pitänyt laittaa välillä oksennus- ja paskataudissa oleva veskari.
Mutta mitä oppia Jokerit voi muka tästä ottaa? Helsinkiläisillä kulkee, kotietu pudotuspeleihin on jo varmaa ja yleisö on löytänyt hyvin ensimmäisellä kaudella kotiotteluihin.
Nämä joukkueethan menevät viereisissä hissikuiluissa aivan eri suuntiin.
Ensimmäisen ajatuksen jälkeen taustalta voi löytyä kuitenkin myös jotain yhteistä. Kun katsoo Slovanin neljän kauden ajanjaksoa KHL:ssä, on seurassa tapahtunut myös paljon muuta.
Myös Slovan selvisi ensimmäisellä kaudellaan KHL:n pudotuspeleihin. Vaikka ryhmä putosikin jo ensimmäisellä kierroksella, oli se ensimmäisellä kaudellaan positiivinen yllättäjä monissa papereissa.
Sen jälkeen perinteikkäässä seurassa ei ole juuri hyviä päätöksiä tai ratkaisuja nähty. On jotenkin surullista, että joukkue myy illasta toiseen oman 10 000 katsojaa vetävän areenansa täyteen ja varsin kalliilla lipuilla vieläpä, mutta ei ole silti loppuaikoinaan pystynyt maksamaan pelaajilleen palkkoja.
Suurin ongelma Slovakiassa tuntuu olleen se, ettei seurassa juuri kukaan tiedä, mihin suuntaa laivaa pitäisi ohjata. Kun takana on pitkä historia ja omissa sarjoissa aiemmin hyvin menestynyt seura, on ollut liian helppo turvautua menneeseen.
Laivaa on ohjattu ilman mitään pidempää päämäärää jo monta vuotta.
Siinä piilee myös Jokereiden haasteet tämän kauden jälkeen. Kun joukkue ei pysty pelkällä rahalla kilpailemaan isompien seurojen kanssa, nousee seuran strategian merkitys yhä isompaan rooliin.
Yksittäiset tähtipelaajat vaihtavat kauden jälkeen osoitetta varmasti. Se lienee selvää. Silloin esiin nousevat juuri pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus.
Ja juuri ne seikat ovat loistaneet Bratislavassa poissaolollaan.
Ilari Isotalo, Bratislava
Twitter: @IlariIsotalo
SuomiKiekko-sivusto seuraa Slovanin ja Jokerien ottelua paikan päällä Bratislavassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!