Jesse Puljujärvi Markkasen piinapenkissä: ”Eikös se ole hyvä asia, että haluan tehdä maaleja?”
Jesse Puljujärvi on alle 18-vuotiaiden maajoukkueen lupaavin pelaaja. Kärppien hyökkääjä oli mukana jo alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuodenvaihteessa ja pelaa tänä viikonloppuna nuoremman ikäluokan turnauksessa.
Turnauksen alla Puljujärveäkin suuremman huomion veti kuitenkin Eetu Selänteen valinta joukkueeseen. SuomiKiekko-sivusto jututti Puljujärveä suurimman mediahuomion katveessa.
Helpottiko jopa, kun sinä et tällä kertaa vetänyt suurinta huomiota?
Hyvä näinkin, että on muitakin joita halutaan haastatella, etteivät aina kaikki haastattele vain minua. Tämä on hyvä juttu.
Millainen kaveri Eetu Selänne on?
Hän oli yritteliäs ja haluaa näyttää, mihin pystyy.
”Olisin kaivannut tehoja”
Puljujärvi oli suuressa roolissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Hän laukoi huomiota herättävän paljon, mutta verkot eivät valitettavasti heiluneet. Mitä alle 20-vuotiaiden MM-turnauksesta jäi käteen? Oli hyvä kokemus päästä tuollaiseen paikkaan pelaamaan. Pelillisesti meidän kentällisellä kulki ihan hyvin, mutta en ole läheskään tyytyväinen, kun tehoja ei tullut yhtään. Niitä olisin kaivannut. Huomasin, että pärjään sillä tasolla. Yrittämisestä ei ainakaan jäänyt kiinni, sillä lauoit paljon. Yritin ja halusin ratkaista. Tällä kertaa ei mennyt sisään. Siitä jäi haikea mieli. Tuleeko se selkäytimestä, että lauot lähes koko ajan? Eikös se ole hyvä asia, että haluan tehdä maaleja? Ehkä suomalaisessa kiekkoilussa pitäisi olla lisää tämmöistä. Jännittikö kisoissa pelaaminen? Ensimmäisessä pelissä oli pieni jännitys. Muuten en jännittänyt.Uudet kisat tulossa
Alle 18-vuotiaiden MM-turnaus on tulossa vielä keväällä, ja siellä Puljujärveltä odotetaan taas hyviä otteita. Nyt pelattava turnaus on viimeistelyä MM-kisoihin. Millä ajatuksin lähdet tähän turnaukseen? Lähdemme voittamaan jokaista peliä ja tekemään joukkueena parasta tulosta. Tarkoitus on viimeistellä joukkue, että kaikki pääsevät pelitapaan sisään. Joko tulevat kisat ovat mielessä? Turnaus on ollut vähän mielessä, mutta hirveästi en ole miettinyt. Kausi tavallaan päättyy siihen, ja sinne on hienoa päästä. Tuleeko siitä lisänälkää, kun Kanadasta ei irronnut mitalia? Totta kai. Mitali olisi aina mukava saada. Toivottavasti saisimme sen sieltä, kun alle 20-vuotiaiden kisoissa jäi vähän piippuun. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden