HPK palaa nälkäisenä tauolta – ”Tämä tauko käytetty joulutaukoa paremmin”
Kuva: Juha Tamminen
HPK palaa tauolta nälkäisenä ja aloittaa viimeisen rutistuksen playoff-paikan saavuttamiseksi.
47 pelatun liigaottelun jälkeen HPK löytää itsensä sijalta 11. Eroa viivan päälle Ilvekseen on kaksi pistettä ja kuuden parhaan joukosta hämeenlinnalaiset erottaa 10 sarjapistettä. Playoff-paikoista käydään kevään sarastaessa todella tiukkaa taistoa.
– Hienoa, että monta joukkuetta taistelee niistä paikoista. Pitää olla päivän kunto kohdallaan, että saa niitä voittoja plakkariin. Tiukka vääntö tulee varmaan loppuun saakka. Meillä on hyviä kokemuksia viime vuodelta, mutta ne ei auta yhtään tällä kaudella. Peli kerrallaan on aherrettava, toteaa HPK:n luotsi Pasi Arvonen.
Liiga vietti noin viikon mittaisen tauon tammikuun härkäviikkojen jälkeen. Seuroissa on ladattu akkuja runkosarjan viimeiseen rupeamaan.
– Hyvin käytettiin tauko hyväksi. Pidettiin vapaita ja harjoiteltiinkin hyvin. Erilainen tauko kuin joulukuun, jolloin oli loukkaantumisten takia vähän porukkaa. Nyt pystyttiin käyttämään aika huomattavasti paremmin. Nyt sitten taas mennäänkin 13 peliä putkeen ja tapellaan siitä playoff-paikasta.
HPK palaa kaukaloon tiistaina vierasottelulla Pelicansia vastaan. Lahtelaiset ovat jääneet pahasti taakse pudotuspelitaistossa, mutta Arvonen ei tuijottele sarjataulukkoa tähän otteluun valmistautuessaan.
– Tiukkoja pelejä pelattu ja Pelikaanit on pystynyt kääntämään niitä pelejä. Iso haaste meille löytää nyt ne voiton avaimet. Pelikaanit on hyvä joukkue ja pelannut hyvää lätkä vaikka pisteissä se ei näykään. Työteliäs joukkue. Kokeillaan löytää eväitä nyt niiden kaatoon ja ottaa voitto tilille.
HPK:lla on edessä kolmen ”helpon” ottelun sarja, sillä se kohtaa perättäin kaikki kolme sarjan häntäpään joukkuetta, joiden mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat aika heikot.
– Ei auta katsella sarjataulukoita. Kaikki joukkueet ovat hyviä tässä sarjassa. Ei voi sarjataulukon mukaan asennoitua. Jokainen joukkue pelaa kaikki runkosarjan ottelut loppuu saakka ja sitten katselevat sarjataulukkoa. Asenne pitää olla hyvä joka matsissa, Arvonen painottaa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!