Jukka Jalonen saa edeltäjäänsä paremmat lähtökohdat – ”Keväällä kartoitetaan jo noin 50 pelaajaa”
Uunituore alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen aloittaa työnsä toden teolla jo tämän kauden aikana. Jalonen julkisti ensimmäisen maajoukkueensa maanantaina.
Joukkue pelaa ensi viikolla Ruotsissa viiden maan turnauksessa. Lähtökohta on siis parempi kuin vasta viime kesänä lyhyeksi jääneessä pestissään aloittaneella Hannu Jortikalla.
– Näen kahdessa ensimmäisessä turnauksessa seitsemässä ottelussa noin 30 1996 syntynyttä kaveria. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pääsen näkemään parikymmentä 1997 ja -98 pelaajaa eli yhteensä noin 50 pelaajaa, valotti Jalonen.
Jalonen saa johtoryhmäänsä tuttuja miehiä, eli ainakin Timo Lehkosen ja Janne Mälkiän. Maalivahtivalmentajaksi tulee HPK:sta Kari Lehtonen, ja Pasi Nurmisenkin mukaan tulosta keskustellaan.
– Halusin mukaan kaverit, jotka tunnen ja jotka tietävät tapani toimia ja filosofiani valmentaa ja johtaa. Silloin ei tarvitse opetella, vaan pääsemme heti tekemisen ytimeen, linjasi Jalonen SuomiKiekko-sivustolle.
Lisää Jukka Jalosen ajatuksia pestistään ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta tuonnempana sivustollamme julkaistavassa piinapenkki-erikoishaastattelussa.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?