HIFK:n puolustuksessa viime aikoina vahvoilla otteillaan vakuuttanut nuori 22-vuotias Miihkali Teppo on tehnyt pienoista esiinmarssia Liiga-kentille.

Viime vuonna mies pelasi punapaitojen riveissä 22 runkosarjaottelua, kun taas tällä kaudella hän on pelannut jo tässä vaiheessa peräti 35 ottelussa tehoin 1+7. Mies on tähänastiseensa kauteen tyytyväinen, mutta toivoo ottavansa vielä kehitysaskelia entistä paremmaksi pelaajaksi.

– Viime vuonna pääsin pelaamaan loppukauden peleissä, joka nosti itseluottamustani. Nyt olen terveenä ollessani päässyt pelaamaan lähes jokaisessa ottelussa ja kehitystä on varmasti vuodessa tapahtunut. Enää minulla ei tule junnumaisia virheitä ja kiekollinen pelini on parantunut. Fyysisyydessä minun pitäisi mennä vielä paljon eteenpäin, Teppo kertoo SuomiKiekko-sivustolle.

Teppo kertoo joukkueen kokeneen kapteenin Toni ”Söde” Söderholmin toimineen hyvänä roolimallina nuorelle pelimiehelle.

– Toni Söderholmin pelaamista olen katsellut pienestä pojasta lähtien. Häneltä saa tosi hyvää oppia pelkästään katsomalla hänen pelaamistaan.

Söderholm on Tepon mukaan loistava kapteeni, joka herättelee kanssapelaajat tarpeen tullen.

– Pelin aikana hän antaa vinkkejä ja herättelee, mikäli on vähän huonompi päivä. Herättelystä tulee sellainen vähän nolo olo, jolloin pitää alkaa välittömästi tsemppaamaan omaa pelaamistaan. Usein se on jo toiminut heti seuraavassa vaihdossa, jolloin ”Söde” myös antaa kehut. Se potkii totisesti eteenpäin. Nuorille pelaajille on todella tärkeää, että joukkueesta löytyy kokeneita pelaajia, jotka palauttavat sinut takaisin raiteilleen.

Jesse Happonen