Suomen huippulupaus tiedostaa NHL-skouttien mielenkiinnon: ”Tärkeä paikka näyttää”
Kuva: Ilari Isotalo
Tuleviin U20-kisoihin pelipaikkaa kärkkyvä Mikko Rantanen sai tuoreeltaan ennen kisoja tärkeän onnistumisen.
Alkukaudesta muuten pirteästi esiintynyt TPS-lupaus iski helpottavan osuman, kun kauden avausmaali syntyi SaiPaa vastaan.
Nuori laituri kertasi lähtevänsä innolla kohti Montrealia.
– Seurajoukkueesta tulee pieni breikki, toivottavasti hyvillä näytöillä pystyn lunastamaan paikan myös lopullisesta joukkueesta, Rantanen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Lopullinen ryhmä valitaan ensi sunnuntaina pelattavan viimeisen harjoitusottelun jälkeen.
Liigassa selästä hylätty lemmikkiapina helpottaa varmasti myös arvokisoihin lähtöä?
– Kyllä. Paikkoja on luotu todella paljon viime aikoina. Vielä kun saa tehokkutta nostettua korkeammaksi, voi olla itsekin tyytyväinen omaan tekemiseen.
Muuten oma syksy on sujunut varsin hyvin. Rantanen on ollut pitkin syksyä turkulaisten harvoja valopilkkuja kaukalossa.
– Omasta mielestä peli on kulkenut ihan hyvin. Toki aina pitää miettiä myös omaa tekemistä, kun joukkue häviää. Aina löytyy siinä mielessä parannettavaa – asioita, joita olisi voinut tehdä joukkueen eteen vieläkin paremmin.
Iso näytönpaikka
Tulevat U20-kisat ovat Rantaselle iso näytönpaikka tulevaa kesää ajatellen.Suomalaishyökkääjä on jo nyt monen skoutin papereilla varsin korkealla tulevaa NHL:n varaustilaisuutta silmäillen. – Ne ovat isoja näytönpaikkoja. Montreal ja pieni kaukalo, joten varmasti tärkeä paikka näyttää. Ei auta kuin antaa parhaansa joka tilaisuudessa, Rantanen myönsi. Kanadassa pelaaminen maistuu myös muuten. Turkulaishyökkääjää uskoo Kanadaan saatavan melkoinen kiekkokarnevaali aikaiseksi. – Siellä on järjestelyt varmasti huippuluokkaa. Ja halli tulee olemaan ilmeisesti melkein joka pelissä täynnä. Sitä odottaa innolla kyllä tulevaa. Miten uskot sopivasi pienen kaukalon peliin? – Olen yhden turnauksen U17-ryhmän kanssa päässyt pelaamaan. Se meni ainakin hyvin. Uskon sen sopivan itselleni hyvin, vahvuuteni on kuitenkin hyökkäyspäässä, Rantanen pohti. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!