Kärppien ex-tähti paljastaa lähtönsä syyn – ”Hän sanoi, että olisi syytä ottaa juna Moskovaan”
Kärpissä kaudet 2000-2003 loistanut Andrei Potaitshuk kertoo totuuden sopimuksensa purkamisesta.
Kärppien ja Potaitshukin tiet erosivat ennenaikaisesti perhesyiden takia yhteisymmärryksessä, uutisoi esimerkiksi Jatkoaika-sivusto tuolloin (lue tästä). Totuus on kuitenkin toinen, sillä aluksi Kärpät halusi eroon hyökkääjästään.
– Olisin vielä jatkanut (Suomessa), mutta (päävalmentaja) Kari Heikkilä kutsui minut toimistoonsa ennen vuoden 2003 pudotuspelejä. Hän sanoi yhtäkkiä, että olisin väsynyt ja minun olisi syytä ottaa juna Moskovaan ja miettiä elämää eteenpäin, Potaitshuk paljastaa KHL:n verkkosivuilla.
– Kohautin hartioitani ja sanoin, että ehkä niin pitäisi tehdäkin. Aloin jo keräämään tavaroitani ja valmistautumaan lähtöön, kunnes toimitusjohtaja soitti. Hän sanoi, että menisin seuraavana päivänä treeneihin ja valmistautuisin pudotuspeleihin.
Kärppien takki kääntyi, kun Potaitshuk pelasi hyvät pudotuspelit. Kärpät otti hopeaa.
– Pelasimme erittäin hyvin ja menimme finaaliin. Nappasin yhdeksän tehopistettä ja ketjumme oli joukkueen paras. Heikkilä halusi minun jatkavan seuraavalla kaudella, mutta kieltäydyin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Atro Leppänen latasi ensimmäisen maalinsa Pohjois-Amerikassa!
- Suomalaiskomeetta pudotettiin NHL:stä – on nyt huippuiskussa farmissa
- Ei ole totta! Roope Hintz ja Mikael Granlund loukkaantuivat NHL:ssä
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!