Viime päivien aikana mediassa esillä on ollut kovasti HIFK:n maalivahdin Ville Husson tilanne, joka on ollut hyvin monimutkainen kahden osapuolen näkemyseron takia. Nuorten Leijonien riveihin liittynyt Husso oli ensin jäämässä pelaamaan kaksi HIFK:n viimeistä liigapeliä ennen taukoa, jotka kuitenkin ovat ajoitettuina ajankohtaan, jolloin MM-kisoihin valmistautuva nuorten Leijonien joukkue pitää jo Vierumäellä harjoitusleiriä. Kyseisen asian suhteen Nuorten Leijonien päävalmentaja Hannu Jortikka ja HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen ovat olleet hyvin erillä kannoilla. Nyt Törmäsen kanta on muuttunut. – Husso lähtee sunnuntaina maajoukkueleirille. Hän on maajoukkueen mukana kuten kaikki muutkin pelaajat. Sillä selvä, Törmänen sanoi Ilta-Sanomille. Husso taistelee kovasti nuorten Leijonien ykkösmaalivahdin paikasta HPK:n Juuse Saroksen kanssa. Molemmat veskarit olivat voittamassa kultaa viimeisimmissä nuorten MM-kisoissa Ruotsissa. HIFK:lla on vielä maanantaina ottelu Ilvestä ja tiistaina kamppailu Sportia vastaan ohjelmassa ennen maajoukkuetauolle siirtymistä. Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu aiheeseen liittyen löytyy täältä.

LUE MYÖS: