CHL: Lukko hakee piristystä kriisissä olevan ruotsalaisseuran kustannuksella
Kuva: Ilari Isotalo
Ottelupari: Lukko-Luleå
Lähtökohdat: Vastakkain asettuu kaksi enemmän ja vähemmän peliään marraskuussa etsinyttä joukkuetta. Jos Lukon viime pelit ovat olleet melkoista vuoristorataa, voi Ruotsissa puhua jo lähes pelillisestä kriisistä. Luleå on hävinnyt nimittäin kuusi edellistä otteluaan putkeen.
Lukon tilasto ei häviä tässä suhteessa yhtään kilpailijalleen. Joukkue on voittanut edellisestä seitsemästä pelistään vain yhden kamppailun.
Samalla raumalaisten sarjasijoitus on hiipunut hiljalleen Liigassa. Lukko löytyy tällä hetkellä sijalta neljä. Ruotsalaiset majailevat puolestaan sijalla 10. SHL:ssä.
Joukkueet ovat toisilleen tutut CHL:n kautta. Kaksikko kohtasi toisensa kahdesti jo lohkovaiheessa. Silloin kotietu oli rautaa voittojen mennessä tasan.
Pudotuspelivaiheen alussa Lukko eteni jatkoon tiputtamalla TPS:n. Luleå eteni jatkoon puolestaan nousemalla komeasti Salzburgia vastaan.
Luleån riveistä löytyy peräti neljä suomalaispeluria. Marcus Fagerudd ja Kristian Näkyvä luutivat pakistossa. Hyökkäyksessä viilettävät Lennart Petrell ja Lukostakin tuttu Niklas Fogström.
Seuraa heitä:
Ilkka Mikkola, Lukko: Kokenut pakki on jäänyt viime kautta pienempään rooliin, mikä on näkynyt heti tehopisteissä. Alkukausi on ollut myös muuten pienonoinen pettymys kokeneella pakille. Jaksaako CHL sytyttää?
Olavi Vauhkonen, Lukko: Lukon järkäleketjussa yhdessä Jonne Virtasen ja Teemu Nurmen kanssa vääntävä Vauhkonen on päässyt viime peleissä hyvään vauhtiin Liigassa. SaiPasta Raumalle siirtynyt laituri oli kesällä hieman yllättäväkin hankinta, on osoittanut kuitenkin mahtuvansa pelaavaan kokoonpanoon Lukon leveästä laituriosastosta.
Chris Abbott, Luleå: Kun joukkueella ei kulje, kääntyvät katseet kapteenin suuntaan. 31-vuotias kanadalainen on ei ole joukkueen tavoin pystynyt pelaamaan omalla tasollaan. Sytyttääkö CHL vaikean tilanteen keskellä?
Per Savilahti-Nagander, Luleå: SaiPassa kolme vahvaa kautta pelaamaan ehtinyt ruotsalaispakki palasi täksi kaudeksi kotiin. Alku SHL:ssä on ollut vähintään kohtuullista. Sytyttääkö Liigasta tuttu vastus järkälemäisen pakin myös vaikean otteluruuhkan keskellä?
Toiset osaottelut ovat vuorossa 9.12. Tsekkaa kaikki otteluparit CHL:n erikoissivustoltamme täältä!
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden