CHL: Kaksi huippuvireistä ryhmää iskee yhteen ruotsalaisten omassa välienselvittelyssä
Kuva: Ilari Isotalo
Ottelupari: Linköping-Skellefteå
Lähtökohdat: CHL:n puolivälierien ainoassa puhtaasti ruotsalaisjoukkueiden kohtaamisessa nähdään kahden huippuvireisen ryhmän kohtaaminen, kun SHL:n sarjaykkönen Skellefteå kohtaa Linköpingin.
Lähtökohdat iltaan ovat lähes identtiset. Molemmat seurat saapuvat ensimmäisen osaotteluun neljän voiton myötäisissä tuulissa.
Skellefteån kausi on ollut jälleen vahva, mutta myös Linköping löytyy sarjasta neljänneltä sijalta. Eroa joukkueiden välille on ehtinyt kertyä alkukaudesta 10 pistettä.
CHL:ssä molemmat joukkueet ovat esittäneet varsin vakuuttavia otteita tähän menneessä. Skellefteå voitto oman lohkonsa, minkä jälkeen kaatui JYP draamaattisten vaiheiden jälkeen.
Linköping marssi myös lohkovoittoon. Sen jälkeen se kukisti Sparta Prahan euroliigan neljännespuolivälierissä.
Kamppailussa nähdään myös suomalaisväriä Skellefteån osalta. Mikko Lehtonen hyökkää joukkueen riveissä.
Seuraa heitä:
Jeff Taffe, Linköping: Koko SHL:n pistepörssin ykkösnimi. Pitkään AHL:ää tahkonnut 33-vuotias jenkkihyökkääjä tuntuu saaneen Euroopassa uuden alun uralleen. Ollut tällä kaudella pitelemätön myös CHL:ssä (6 ottelua tehoin 4+4=8).
Kirill Kabanov, Skellefteå: Skellefteån taiturimainen venäläishyökkääjä on sopeutunut mainiosti suurseuran pelityyliin. Siitä kertoo jo alkukauden kovat tehot SHL:ssä. CHL ei ole vielä oikein napannut, tuleeko tehoja Linköpingiä vastaan?
Jakub Vrána, Linköping: Kentän suurin tulevaisuuden nimi on vasta 18-vuotias tsehkkitaituri, joka on parantanut pitkin kauttaan taivaltaan SHL:ssä. Vrana on Washington Capitalsin ykköskierroksen varaus viime kesältä, joka muistetaan myös Tshekin junnumaajoukkueista.
Daniel Widing, Skellefteå: Viime kaudella vielä Bluesissa pörrännyt ruotsalaistykki palasi Ruotsiin. Rooli ei ole Skellefteåssa yhtä iso kuin aiempina vuosina muissa seuroissa. Alkukauden tehot ovat varmasti silti pieni pettymys kokeneelle hyökkääjälle.
Toiset osaottelut ovat vuorossa 9.12. Tsekkaa kaikki otteluparit CHL:n erikoissivustoltamme täältä!
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?