Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leiriryhmää karsittiin Vierumäen leirin päätteeksi, kun MM-leirityksen ensimmäinen vaihe päättyi tiistaina. Leirin päätyttyä joukkueen jätti loukkaantunut hyökkääjä Aleksi Saarela. Lisäksi kotiin matkustavat puolustajat Elmeri Eronen ja Jere Rouhiainen. Eronen ja Rouhiainen oli kutsuttu joukkueeseen vain MM-leirin ensimmäiseen vaiheeseen, joten heidän kohdallaan toimittiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Joukkue siirtyy tiistaina iltapäivällä Vantaalle. Matka kohti Montrealia käynnistyy varhain keskiviikkoaamuna. HIFK ja maajoukkue kiistelivät ennen leiritystä siitä, pääseekö ykkösmaalivahti Ville Husso tolppien väliin HIFK:n kahdessa alkuviikon kotiottelussa. Eilisillan Husso vietti Vierumäellä, mutta tänään HIFK saa miehen vielä tolppien väliin. Montrealissa joukkueeseen liittyy viisi Pohjois-Amerikassa pelaavaa suomalaista. Kanadassa joukkue pelaa harjoitusottelut 19. ja 21. joulukuuta. Montrealissa ja Torontossa pelattavat MM-kilpailut käynnistyvät 26. joulukuuta, ja lopullinen kisajoukkue valitaan harjoitusotteluiden jälkeen. Nykyisestä ringistä neljä pelaajaa ei mahdu mukaan. Maalivahdit: Ville Husso, HIFK Kaapo Kähkönen, TUTO Hockey Juuse Saros, HPK Puolustajat: Erik Autio, Penn State University NCAA Julius Honka, Texas Stars AHL Mika Ilvonen, ST. Cloud State University NCAA Mikke Levo, Ilves Alex Lintuniemi, Ottawa 67´s CHL Joonas Lyytinen, KalPa Aleksi Mäkelä, Ilves Atte Mäkinen, Tappara Sami Niku, JYP Teemu Vuorisalo, Ässät Hyökkääjät: Sebastian Aho, Kärpät Hannes Björninen, Pelicans Roope Hintz, Ilves Juuso Ikonen, JYP Antti Kalapudas, Kärpät Kasperi Kapanen, KalPa Juho Lammikko, Kingston Frontenacs OHL Artturi Lehkonen, Frölunda, SWE Aleksi Mustonen, Ilves Niko Ojamäki, Ässät Jesse Puljujärvi, Kärpät Mikko Rantanen, TPS Otto Rauhala, Tappara Julius Vähätalo, TPS Johtoryhmä: Päävalmentaja: Hannu Jortikka Valmentaja: Mikko Haapakoski Valmentaja: Petri Karjalainen Valmentaja: Jussi Ahokas Maalivahtivalmentaja: Miikka Kiprusoff Lääkäri: Tapio Marin (14.-28.12) Lääkäri: Petri Paakki (28.12.-7.1.) Fysioterapeutti: Hero Mali Fysioterapeutti: Antti Honkaheimo Huoltaja: Janne Jansson Joukkueenjohtaja: Veli-Pekka Ketola General manager: Timo Bäckman Huippu-urheilujohtaja: Rauli Urama

LUE MYÖS: