TUTO lainaa kaksi pelaajaa TPS:ltä, hyökkääjä lähtee ulkomaille
Puolustaja Niklas Friman ja hyökkääjä Rasmus Kulmala pelaavat kuluvan viikon lainalla TUTO Hockeyssä. HC TPS:n sopimuspelaajat paikkaavat TUTOn loukkaantumistilannetta ja tuovat lisävoimaa kolmen ottelun ruuhkaviikkoon.
21-vuotias Friman on TUTO-kasvatti, joka on pelannut Liigassa 92 ottelua.
– Friman on oma kasvatti, joka tulee paikkaamaan puolustuksen loukkaantumisia. Meillä on kolmen pelin viikko edessä, joten tavoitteemme on, ettei terveiden puolustajien kuorma kasvaisi liian isoksi. Frimanin tulolla saamme lisää aikaa puolustuksen rakentamiseen isossa kuvassa. Pyrkimyksemme on aikaisemmin ollut tuoda yksi puolustaja lisää loppukaudeksi, mutta joudumme nyt arvioimaan tilannetta uudestaan”, sanoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola seuran tiedotteessa.
20-vuotias Kulmala on pelannut Liigassa 115 ottelua tehoin 9+9=18. Hän kuului myös tammikuussa U20-maailmanmestaruuden voittaneeseen Suomen Nuorten Leijonien maajoukkueeseen.
– Kulmala saapuu paikkaamaan pelikieltoa sekä loukkaantumisia. Saamme erittäin nopean nuorten maailmanmestarin, jolta voidaan odottaa tulosta Mestiksessä, Aittola kertoo.
Hyökkääjä Miikka Tuomainen ei sen sijaan jatka TUTOssa, vaan hänen uransa jatkuu ulkomailla.
– TUTO Hockey kiittää Miikkaa alkukauden panoksesta ja toivottaa Miikan tervetulleeksi takaisin kasvattajaseuraan, kun sen aika tulee, tiedotteessa muotoillaan.
Mestistä pääset seuraamaan livenä täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä