NHL-kommentti: Superjuniorin tappelu sekoitti koko Kanadan
Kanadalaisen superlupauksen, Connor McDavidin, 17, tappelu tiistaina Ontario Hockey Leaguen ottelussa on nostanut Kanadassa valtavan kohun. Syitä myrskyn syntymiseen vesilasiin on parikin kappaletta. Ensimmäinen on nuorten MM-kisat, jotka odottavat kuuden viikon päässä.
Pikkurillinsä murtaneen McDavidin oletetaan olevan sivussa 4-5 viikkoa, joten pitkää valmistautumista kisoihin McDavid ei tule saamaan. Nyt koko kiekkohullu Kanada jännittää lempilapsensa ehtimistä Montrealissa ja Torontossa pelattavaan turnaukseen.
Paikallisen jääkiekkoliiton johto kiirehti kuitenkin keskiviikkona jo vakuuttamaan, että paikkaa pidetään joukkueen tähtipelaajalle auki niin pitkään kuin tarvitsee.
***
Suurempi myrsky ja taisto on kuitenkin käynnistynyt lähinnä sosiaalisessa mediassa liittyen ylipäätään jääkiekkotappeluihin. Keskustelu on ajautunut NHL-pelaajien (nykyisten tai entisten) ja toimittajien väliseksi sapelin heilutukseksi. Twitterissä etenkin Paul Bissonnette ja Krys Barch ovat johtaneet puolustuspuheita tappeluihin liittyen.
Lienee turha mainita sekä Bissonetten että Barchin ansainneen NHL:ssä dollarinsa tappelemalla.
Media on tyrmännyt McDavidin tappelun turhana ja loukkaantumisriskiä turhaan nostavana aktina. Superjuniorin seura, Lake Erie Otters, kiirehti myös keskiviikkona kertomaan, ettei se halua tähtipelaajansa tappelevan. Ja miksi ihmeessä haluaisi?
Etenkin Bissonnette on kuitenkin tiukasti puolustanut pelaajien oikeutta puolustaa itseään. Tähtipelaajien, jotka vielä viime kaudella Phoenixia edustaneen Bissonnetten mukaan, saavat kaukalossa jatkuvasti ”erikoiskohtelua”. Bissonnette on vastannut median olevan kyvytön ymmärtämään asiaa, koska se ei tiedä pelaamisesta mitään.
Mediassa puolestaan on McDavidin tapauksen jälkeen jälleen kerran paikoin kyseenalaistettu koko tappeleminen lajissa. Vancouverilainen kolumnisti Cam Cole kirjoitti torstain Vancouver Sunissa, että amerikkalaisessa jalkapallossa taklaukset ovat paljon kovempia kuin jääkiekossa eikä sielläkään pelaajat ala hakata toisiaan nyrkein. Cole myös vertasi McDavidia Gretzkyyn, joka ei koskaan tapellut.
Cole veti koumnissaan vessasta yleisellä tasolla koko keskustelun tason asian ympärillä Twitterissä.
***
Oli totuus asiassa mikä tahansa, selvää on, että Connor McDavidin tappelusta laajalti syntynyt kohu vei lajia taas yhden askeleen kohti tappeluiden kieltämistä. Ilmapiiri jääkiekkotappeluiden ympärillä muuttuu lajin emämaassa jatkuvasti negatiivisemmaksi. Pitkässä juoksussa median rummutus ei voi olla vaikuttamatta myös liigan päättäjiin.
NHL:ssä seuraavaksi edessä onkin eurooppalaisen mallin käyttöönotto. Se malli, missä tappelusta joutuu suihkuun. Ja kehitystä tähän suuntaan ei mikään enää pysäytä. Ja, kun liiga tämän askeleen ottaa, yhä harvempi valmentaja haluaa nähdä pelaajansa tappelevan.
Huippujääkiekko ei kaipaa väkivaltaa.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta