Lauri Korpikosken Arizona juhli Vancouverissa: ”Aika vaikea alkukausi”
Lauri Korpikosken edustama Arizona Coyotes katkaisi perjantaina kolmen ottelun tappioputkensa Vancouverissa. Ahkerasti puolustanut Coyotes oli ottelussa altavastaajana valtaosan aikaa, mutta iski tiukasti vastaan ja teki lopulta 22 laukauksella viisi maalia. Martin Hanzalille kirjattiin puhdas hattutemppu,
Loppuluvut kirjattiin lopulta Arizonalle tylysti 5-0.
– Alkuun oltiin vähän altavastaajana. Laukaukset taisi olla 5-20 jossain vaiheessa kaverille. Tietysti meillä oli eilen peli ja yöllä tultiin tänne. Saatiin sitten muutama paikka sekä maali ja peli oli ohi. Otetaan pari pistettä pois ja ollaan tyytyväisiä, Korpikoski sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Itseluottamus kovilla
Muuten Arizonan alkukausi on ollut vaikea. Joukkue oli ajautunut kahden kolmen ottelun tappiooputken vuoksi läntisen konferenssin hännille ennen lauantaita. Voitto Vancouverissa katkaisi viimeisimmän tappioputken. – Aika vaikea alkukausi meillä on ollut. Pakko myöntää, että ollaan tehty ihan yksinkertaisesti huonoja ratkaisuja ja virheitä, jotka ovat maksaneet. Sitten häviät ja se itseluottamuskin alkaa siitä pikkuhiljaa hävitä. Sitä alkaa kyseenalaistamaan itseään, Korpikoski totesi. – Toivottavasti nyt pystytään tasapainottamaan hommaa. Että saadaan tappiooputket poikki heti alussa, TPS-kasvatti jatkoi. Hyvästä viisikko- ja puolustuspelistään vuosikaudet tunnettu Coyotes on tehnyt yllättäen paljon virheitä juuri omassa päässä. Tappiot ovat saaneet joukkueen yliyrittämään. Toisaalta hurjatasoisessa läntisessä konferenssissa tappiot alkavat luoda painetta voitoille. – Näin se on. Ja jos saat kolme peliä takkiin, voi olla, että neljäs peli on Chicagossa. Helppoa peliä ei tule vastaan ikinä. Taso on korkea. Mutta ei me mistään vielä ulkona olla. Hyvä puoli on se, että tässä konferenssissa pelataan myös paljon ristiin.”Ei mee mistään sisään”
Korpikosken oma kausi on ollut tuskailua maalinteon kanssa. Luotettavasti muuten kahteen suuntaan pelaava Korpikoski on onnistunut 17 ottelussa toistaiseksi vain kerran. Vaikka Korpikoskea ei tunneta maalintekijänä, on paikkojen tuhlailu alkanut mennä pelaajalla tunteisiin. – Ei vaan mee mistään sisään. Jännä juttu. On paikkoja, luo paikkoja, mutta kaveri ei saa ja itse ei saa sisään. Välillä on meinannut usko loppua, kun palkintoa ei ole tullut. Mutta onhan tässä vielä paljon kautta jäljellä. Josko se tästä kääntyisi ja alkais mennä sisään, Korpikoski valoi uskoa. – Ei tässä auta pannua jumiin vetää, turkulainen päätti hymyillen. Coyotes yöpyy Vancouverissa, harjoittelee kaupungissa lauantaina ja pelaa sunnuntaina Edmontonissa Oilersia vastaan. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden