A-maajoukkuedebyytti voittoisa Kärppien laiturilla: ”Kovia jätkiä”
Iso huomio Karjala-turnauksessa ja siinä Leijonien avausottelussa Tshekkiä vastaan kääntyi penkin taakse, kun Kari Jalonen teki debyyttinsä päävalmentajan tehtävässä.
Toinen debyyttinsä tehnyt oli Kärpissä vahvan syksyn tähän mennessä pelannut Julius Junttila, joka viiletti Leijonien nelosketjussa ja isossa roolissa alivoimalla.
Kamppailu jäi ilmeeltään hieman nihkeäksi, mutta tulos oli kuitenkin positiivinen Junttilan ja Jalosen kannalta.
– ”KJ:n” ensimmäinen peli ja itselle myös, niin hyvä että saatiin voitto tästä kuitenkin mukaan, Junttila sanoi.
Lähtökohdat olivat jo itsestään haastavat, sillä vielä tiistaina moni pelaaja pelasi joko Mestarien liigaa eli CHL:ää tai KHL:ssä.
Täten aikaa Jalosen valmennusjohdon linjaamille asioille ei hirveästi jäänyt.
Siihen päälle vielä Tshekin tiivis keskialueen puolustus teki arjesta haastavaa.
– Eivät hirveästi karvanneet ja mekään ei ihan sitten oikein päästy sitä tekemään ihan niin kuin olisi haluttu, eli ihan sinne syvälle asti. Aika paljon myös sitten jouduttiin vaihtamaan silloin kun heillä oli kiekko omissa, siitä sitten yleensä vain asetuttiin träppiin.
Omaan suoritukseensa Junttila oli kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen. Se kuuluisa ”oma peli” löytyi varsin hyvin.
– Ei ollut mitään ihmeempiä ongelmia sen suhteen.
Junttilalla jänniä hetkiä on riittänyt muun muassa viime keväältä, kun Kärpät ja Tappara väänsivät tiukan finaalisarjan, jossa edettiin aina seitsemänteen finaaliin asti.
Jännittikö sitten A-maajoukkuedebyytti normaalia enemmän?
– Ehkä himpun verran. Ei sellaista hirveää, mutta vähän normaalia enemmän. Ei oikein enää hirveästi muista millaista jännitystä sitä oli ennen niitä viime kevään ratkaisupelejä, mutta varmasti sellaista samaa. Se jännitys kuitenkin katoaa aina heti kun jäälle mennään.
Vaikka aikaa ennen ensimmäistä peliä harjoittelulle sun muulle ei hirveästi jäänyt, on Junttilan mukaan ensivaikutelma Karjala-turnauksen joukkueesta ollut hyvä.
– Kovia jätkiä ja muutenkin hyvä meininki tuossa. Ei ole kyllä mitään valittamista.
Seuraavana Leijonilla on edessä lauantaina kivikovan Venäjän kohtaaminen. Sunnuntaina puolestaan isänpäivän klassikossa vastassa on Ruotsi. Alkuperäisessä suunnitelmassa Leijonat aikoo ottaa kehiin lauantaille Petteri Wirtasen johtaman vitjan, joka oli huilaamassa Tshekki-kamppailussa. Silloin siis joko Junttilan edustama ketju tai joku toinen huilaa.
Vielä varmuutta kuvioista ei kuitenkaan pelin jälkeen ollut.
– Varmaan sitten perjantaina tai viimeistään lauantaina aamulla selviää Venäjä-pelin kuviot.
Mutta innolla Junttila odottaa joka tapauksessa pelejä, mikäli niihin vain mukaan pääsee.
– Molemmilla niin Ruotsilla kuin Venäjällä on hyvät joukkueet täällä mukana. Mahtava homma olisi jos pääsee pelaamaan.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!