Ville Nieminen palaa rakkaan yleisön eteen: ”Ihmisenä ja pelaajana seuraavia askelia”
Kuva: Ilari Isotalo
Lukon vierasreissu perjantaina Tampereelle on yhdelle pelaajalle normaalia isompi ilta.¨
Ville Nieminen kohtaa Hakametsän yleisön ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Tappara-nuttu vaihtui Lukon uniformuun.
Kokenut hyökkääjä odotteli jännittävää iltaa.
– Kyllähän sitä varmasti alkaa käymään hommaa läpi tarkemmin kun bussi lähenee siinä Särkänniemen kohdalla. Viimeksi kun Tappara oli Raumalla niin tarkoituksella ajoin sitä tunnetilaa suorituksen kautta pelaamiseen. Se oli ihan tietoinen valinta. Katsotaan nyt minkälaista se on tällä kertaa, nämä ovat kuitenkin sellaisia juttuja, että ihmisenä ja pelaajana ottaa seuraavia askelia kun pääsee määrätyistä asioista eroon tai tarkemmin sanottuna kokemaan jonkin tällaisen asian ensi kertaa, Nieminen pohti Lukon sivuilla.
Tappara on vastustajana ainakin tuttu joukkue. Aseet vieraspisteiden metsästykseen ovat selvät.
– Kaikkihan tietävät kuinka Tappara pelaa vahvaa viisikkopelaamista. He pyrkivät hyökkäämään sekä puolustamaan viidellä pelaajalla ja pelaamaan sellaisen rakenteen kautta, että meidän täytyy haastaa heidän hyökkäyspelinsä ja kompakti keskialueen puolustaminen kovalla luistelulla ja taistelulla, ja ottaa näin henkinen ja fyysinen yliote pelistä, Nieminen tiivisti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?