Nuori HPK-sankari hurjasta voittoputkesta: ”Sitä haluaa näyttää”
Kuva: Juha Tamminen
Nuori Joni Tuulola oli perjantaina isossa roolissa, kun HPK jatkoi hurjaa menoaan Liigassa.
Kaksi tärkeää maalia päätöserässä nakuttaneen puolustajan mukaan kuuden pelin voittoputki ei ole kasvanut itsestään.
– Uskoa riittää tekemiseen – itseluottamus on tällä hetkellä täysin tapissa joka jätkällä. Se näkyy kentällä – vaikka oltaisiin neljä maalia häviöllä, tiedetään, että vielä tullaan ohi, Tuulola hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
Ilta Turussa kuvaa hyvin koko joukkueen vahvaa virettä. TPS johti kamppailua tehokkaalla viimeistelyllään jo kahdella maalilla. Peli kääntyi kuitenkin väkisin päätöserän loppuhetkillä. Lopulta kaikki huipentui voittomaalikilpailussa tulleeseen 3-2-voittoon.
– Toisen erän vika kymppi oli vaikea, mutta muuten aika kokonaisvaltaista tekemistä. Vikalla kympillä tultiin taas ohi, joten saa olla ylpeä jätkistä.
Myös Tuulolan oma ilta oli maukas. Kavennus komealla rannelaukauksella kuutisen minuuttia ennen loppua ja tasoitus alle minuutti ennen summeria maistuivat alkukaudesta vielä tasaisuutta hakeneelle pakille.
– Viimeksi viime kaudella A-junioreissa onnistuin samassa. Joten ei näitä liikaa tule.
Näpäytys
Joukkuetta ei valtamediassa ennen kautta nostettu kovin korkealla eri ennakkoarvioissa. Nuori ryhmä on päässyt kuitenkin näpäyttämään viime kierroksella. Sarjataulukossa joukkue on kivunnut jo sijalle 5. – Sitä haluaa näyttää, että pystytään taistelemaan kärkisijoista. Kopissa on ollut koko ajan usko ja luotto tekemiseen. Ollaan kyllä itse tiedetty koko ajan, että pystytään taistelemaan kärkisijoista, Tuulola pohti. Joukkueen kaikessa tekemisessä on huokunut rentous. Tuulolan perjantai-illan kovin haaste tuntui olleen haastattelun antaminen. Siitä kiitos kuului taustalla kirjaimellisesti perseilyä harrastaneille joukkuekavereille. – Meillä on hyvä tekeminen ryhmässä tällä hetkellä. Kaikki nauttivat tekemisestä, Tuulola luonnehti ryhmän ilmapiiriä. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!