Lukolla ja Kärpillä melkoinen ilotulitus – ”Semmoinen vuoristorata että vieläkin tukka sekaisin”
Kuva: Juha Tamminen
Keskiviikon liigakierroksella Oulussa nähtiin todella paljon tapahtumia sisältänyt koitos Kärppien ja Lukon välillä.
Se päättyi lopulta raumalaisten eduksi voittomaalikilpailun jälkeen 6-5.
Oli nousuja, paljon ylivoimamaaleja, paljon puhetta herättäneitä tuomarivirheitä, rajuja taklauksia ja vaikka mitä.
Siitä Lukon päävalmentaja Risto Dufva repikin letkautuksen.
– Oli semmoinen vuoristorata että vieläkin tukka sekaisin, Dufva heitti ironisesti hiustyyliinsä viitaten.
– Hauska peli, kuului tiukka tiivistys.
Kamppailua leimasikin iso ailahtelevuus molempien joukkueiden osalta.
– Välillä olimme pelin päällä ja välillä pelin alla, ihan niin kuin numerotkin osoittivat. Sitkeitä kuitenkin olimme ja sitä kautta otimme hienon voiton. Pystyttiin laajalla materiaalilla vetämään, mikä oli todella tärkeää, Dufva pohdiskeli.
Raumalaisjoukkueen viimeisimmät pelit ovat olleet hyvin samankaltaisia, paljon maaleja molempiin päätyihin, paljon tunnetta ja tapahtumia.
Voitto kuitenkin lämmitti Dufvan mieltä.
– Matka jatkuu riemumielellä.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!