Kokenut ruotsalaispuolustaja jatkostaan: ”En sulje mitään ovia paitsi KHL:n suhteen, sinne en mene”

© Kuva: Ilari Isotalo

Toronto Maple Leafsissa koeajalla eli try-outilla ollut kokenut ruotsalaispuolustaja Henrik Tallinder joutuu sairastuvan puolelle useamman viikon ajaksi.

Tallinder loukkasi olkapäänsä harjoitusottelussa entistä seuraansa Buffalo Sabresia vastaan ja on sivussa ainakin 6-8 viikkoa.

35-vuotias Tallinder ei saanut lopulta sopimusta Maple Leafsilta, vaan hän palasi takaisin kotimaisemiin New Jersey’hyn, missä hän tutkailee seuraavia askeleita.

– Pistän itseni kuntoon ja sitten nähdään se, että mitkä ovat vaihtoehdot. Erosimme hyvissä väleissä Maple Leafsin kanssa ja he ovat vastuussa taloudellisesti kuntoutukseni suhteen. Pidämme yhteyttä, Tallinder sanoi Expressenille.

Tulevaisuuden suhteen ainoastaan yksi asia on varma.

– En sulje mitään ovia paitsi KHL:n suhteen, sinne en mene, Tallinder sanoo.

Ruotsin maajoukkuepaidasta hyvin tuttua Tallinderia onkin jo yhdistetty palaamaan takaisin Ruotsiin muun muassa Linköpingin riveihin.

Viime kaudella Tallinder edusti Sabresia 64 ottelussa, iskien niissä tehot 2+6=8.


50.00 jättikerroin Suomen MM-kullalle!

1. Avaa pelitili Unibetille.
2. Jos ensitalletuksesi on min. 20€, saat 5X10€ ilmaisvedon jos Leijonat ei voita kultaa.
3. Betsaa ja katso! Jääkiekon MM-kisat ovat nähtävissä Unibet TV:ssä.