Kärppätykki tuloksettomasta HIFK-kamppailusta: ”Semmoista se on välillä”
Kuva: Juha Tamminen
Viime aikoina kurssiaan parempaan suuntaan saanut Kärpät joutui kokemaan tappion, kun HIFK kävi jälleen tekemässä voitokkaan vierailun Oulussa tiistaina.
Loppulukemat olivat HIFK:n hyväksi voittomaalikilpailun jälkeen 1-0.
Kärpät hallitsi kamppailua ja pelillisesti se oli hyvin mukana, mutta lopulta yksi asia tökki. Tehokkuus.
– Harmittaa, että saatiin vain pinna. Vaikka maaleja ei nähty, niin tässä oli paljon hyvän pelin aineksia. Sitoutunutta ja sitkeää peliä molemmilta ja jos miettii, että kun pelit etenevät ja kevät tulee vastaan, niin siellä sen pelin pitääkin olla sitkeää ja kärsivällistä. Nyt oli molemmilla sitä. Vaikka maaleja ei tullut, niin peli ei ollut semmoista hiihtelyä, Kärppien riveistä Juha-Pekka Haataja pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Silti tappiosta huolimatta nykysuunta on ollut oululaisjoukkueella hyvä Haatajan mielestä.
– Kokonaiskuvaa kun miettii, niin kahdessa viimeisimmissä pelissä vastustaja on jäänyt nollille. Nytkin meillä paikkoja kyllä oli ja laadukkaat sellaiset menivät selvästi meille. Mutta semmoista se on välillä. Ei uppoa, vaikka kuinka yrittää.
– 60 pelin matkalla näitä vain joskus tulee, Haataja muistuttaa.
Palaset ovat kuitenkin lähteneet loksahtelemaan paikoilleen alkukauden vaikeuksien jälkeen.
– Vaikka ihan alussa voitettiin, niin se peli oli vähän sellaista epävakaata. Nyt meillä kuitenkin on sellainen punainen lanka tuossa ja näkee, että aletaan päästä hiljalleen samalle sivulle kaikkien kanssa. Viisikot alkavat toimia viisikkoina, kaikki hyökkäävät ja puolustavat. Ylipäätänsä osallistuvat molempiin osa-alueisiin, Haataja tiivistää.
Seuraavan kerran Kärpät on tulessa viikonloppuna, kun se kohtaa ensin Raumalla Lukon ja perään lauantaina Porissa Ässät.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!