Kärpille jatkopaikka haltuun CHL:ssä – ”Ei ollut periaatteessa kuin hävittävää”
Lue lisää:
Tässä kaikki CHL:n jatkoon päässeet joukkueet!
Kärppien floppisentterin aika käymässä vähiin? – ”Ykkössentteriksi tänne hommattu eikä mahdu pelaamaan”
Mestarien liigassa eli CHL:ssä nähdään runsaasti suomalaisjoukkueita jatkossa, kun Kärpät teki seuraa kuudelle jo tiistaina jatkoon selvinneelle joukkueelle.
Keskiviikkona Kärpät kaatoi kotonaan Liberecin 3-1 ja varmisti jatkoonpääsyn lohkovoitolla.
Oululaisjoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli erittäin tyytyväinen siihen, miten ottelun panos, eli voitolla jatkoon, häviöllä pihalle, näkyi tekemisessä illan kamppailussa.
– Joukkue oli todella keskittynyt ja tiesi, että tämä on iso peli. Siihen nähden tuo meidän ensimmäinen erä oli todella erinomaista pelaamista. Sittenhän sen jälkeen se on haaste, että miten tuollaisella tasolla pystyy pelaamaan täydet 60 minuuttia. Tässä taipaleella on ollut vahvoja eriä ja esimerkiksi Porissa 40 minuuttia hyvää tekemistä, niin siellä se peli on, Marjamäki tuumaili SuomiKiekko-sivustolla.
– Tässäkään ei ollut periaatteessa kuin hävittävää ja oli vielä tshekkiläinen vastaiskujoukkue, niin pelirohkeuden ja fiksuuden piti olla koko ajan siinä tekemisessä mukana. Ja hyvin käsiteltiin ne, Marjamäki jatkoi.
Myös pelaajiston puolella erityisesti kamppailun alku pisti silmään.
– Todellakin haluttiin voittaa ja tultiin ensimmäiseen erään todella hyvin. Se oli yksi parhaista eristä tällä kaudella meiltä. Taisi meidän molarilla olla tyyliin yksi torjunta koko erässä ja oltaisiin taas me voitu tehdä enemmänkin maaleja. Joukkue oli hyvin valmistautunut ja se näkyi ensimmäisessä erässä, Kärppien 2-0-maalista vastannut Julius Junttila näki.
Vahvan alun jälkeen toisella periodilla tuli kuitenkin haasteita vastaan. Nekin Kärpät pystyi hoitamaan hyvin pois alta.
– Siinä ruvettiin vähän pakottamaan peliä, syöttövalinnat olivat vaikeita ja ei oikein päästy sinne Liberecin päähän. (Tomi) Karhunen oli loistava siinä kohdin. Kolmannessa erässä joukkue pelasi tylysti ja käsiteltiin se tilanne hyvin, jossa periaatteessa oli vain menetettävää. 2-0- ja 3-0-maalit siihen ja peli pakettiin. Kauttaaltaan tyylikäs suoritus ja hienoa, että päästään jatkamaan pelejä, päävalmentaja Marjamäki sanoi tyytyväisenä.
Perjantaina CHL:ssä vuorossa on arvonta ensimmäisten jatkopelien suhteen, jossa Kärpät on sijoitettu B-koriin pistesaldon oltua alkulohkossa 13. A-korista vastaan asettuu arvonnan jälkeen joko Linköping, SaiPa, Salzburg, Skellefteå, Lukko, Vienna, Frölunda tai Fribourg.
Marjamäki ei lähtenyt nimeämään suosikkia sen suhteen, että kenet Kärpät mieluisasti kohtaisi. Yksi toive kuitenkin ilmeni.
– Kyllä me ulkomaalaista joukkuetta vastaan halutaan pelata ja toivottavasti tulee sellainen. Suomalaisia vastaan saa muutenkin tässä vedellä.
– Arpa on arpaa ja katsotaan, että mikä sieltä heilahtaa.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!