Kärppien tehotykki alkukauden ongelmista: ”Nyt menee järjestään enemmän”
Kuva: Juha Tamminen
On puhuttu mestaruuskrapulasta sun muusta, mutta mikä on sitten se oikea totuus. Missä ovat olleet hallitsevan mestarin Kärppien ongelmat alkukaudella?
Paljon urallaan jo nähnyt ja kokenut Juha-Pekka Haataja palasi takaisin Ouluun ja Kärppien paitaan yhden KHL-kauden jälkeen. Paluu on ollut haastava Liigakauden alun tappioiden myötä, joiden taakse Haataja nostaa yhden ison asian.
– Vaikka ihmeellisiä maaleja on mennyt, niin silti, meillä menee niitä joka tapauksessa liikaa omiin. Siihen pitää kiinnittää ehdottomasti huomiota. Se, mihin pitää pyrkiä, on se, että maksimi per peli on se kaksi maalia, Haataja painottaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Nyt on mennyt järjestään enemmän. Siinä on niin meillä viisikkona kuin koko joukkueena varmasti parannettavaa.
– Samalla tappiopeleissä kun ollaan jääty takaa-ajoasemaan, niin se peli on vähän liikaa hajonnut. Ollaan lähdetty liikaa ahnehtimaan hyökkäämistä ja hakemaan niitä kavennusosumia ja tasoitusta sun muuta. Nyt esimerkiksi tuoreessa voitossa jaksettiin rauhassa jauhaa ja palkinto tuli sitten lopussa, Haataja viittaa lauantain 5-4-voittoon Bluesista.
Kyseisessäkin pelissä Kärpät joutui jo kahden maalin takaa-ajoasemaan, mutta se ei tällä kertaa kaatanut hommaa.
– Kolme tappiota tuossa on ollut ja niihin toki piti käydä syyt läpi, mutta ei tässä kenelläkään päät ole minnekään painuneet, vaan kaikilla on ollut kova luotto siihen, että homma kääntyy ja nyt se onneksi kääntyi.
– Uskoa on ja se esimerkiksi palkittiin tässä voitossa, mikä oli hieno. Pitää muista, että nämä ovat arvokkaita voittoja.
Haataja henkilökohtaisesti on aloittanut kauden tehollisesti varsin tyydyttävästi. Kuudessa ottelussa pisteet ovat olleet 3+3=6.
Kaudella 2012-2013 SM-liigan maali- ja pistepörssin voittanut Haataja on kuitenkin ollut vielä omasta mielestään hakemassa parasta virettään.
Nyt suunta on kuitenkin oikea.
– Parissa viimeisimmässä pelissä olo on tuntunut jo hieman paremmalta. Saa jalkaa liikkeelle ja niin edelleen. Vähän vaihtelevasti on sitä kautta mennyt.
– Blues-pelin osalta iso juttu oli (Sakari) Mannisen suoritus. Hän pelasi aivan loistavan pelin ja teki keskellä hyviä ratkaisuja. Oli nautinto pelata siinä.
Mannisen toimittua sentterinä Haatajan ja Ivan Humlin ketju toimi parhaiten mitä tähän mennessä aiemmissa peleissä on nähty. Sen Haataja myös itse tunnusti, mutta tekosyitä esimerkiksi ketjun koostumusten muuttelusta 31-vuotias laituri ei lähde hakemaan.
– Nykyään sitä vain vaihdellaan ja kokeillaan alkukaudesta niitä koostumuksia. Ei oikein viidellä viittä vastaan -pelissä olla päästy hyville paikoille, vaikka kuinka sitten samalla ollaan oltu ylivoimalla tehokkaita. Nyt tuntui taas siltä, että tuoreimmassa pelissä sillä saralla mentiin askel eteenpäin. Siitä kyllä Manniselle iso kiitos.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!