Venäläinen NHL-legenda ihmettelee tähtipuolustajan rahakasta sopimusta – ”Mistä hänelle maksettiin?”

P.K. Subban rustasi 2.8. Montreal Canadiensin kanssa jatkosopimuksen, jonka hintalapuksi kahdeksalle vuodelle muodostui 72 miljoonaa dollaria, eli keskimäärin 9 miljoonaa dollaria per kausi.
Subbanista tuli sopimuksen myötä NHL:n parhaiten palkattu puolustaja. Puolustajan uusi sopimus ei ole saanut osakseen pelkkää kiitosta, vaan esimerkiksi 54,5 miljoonaa dollaria capgeek.com-sivuston mukaan NHL-uransa aikana tienannut venäläistähti Aleksei Kovalev ihmettelee Subbanin saamaa sopimusta.
– En väitä etteikö hän olisi hyvä jääkiekkoilija, mutta hän ei ole käänteentekevä pelaaja. Hänessä on riskejä ja hänen pelityylinsä on erittäin avoin. Tarkoitan, että hän voi päästää viisi maalia kentällä olleessaan ja sitten tehdä viisi maalia vastustajan verkkoon, mutta peli olisi siinä vaiheessa vasta tasan, Kovalev kertoi RDS:n haastattelussa.
– Joten jos hän esimerkiksi torjuisi viisi maalintekoyritystä ja tekisi viisi maalia silti vastustajan verkkoon, olisi hän erilainen pelaaja kuin nyt on. Olen aina verrannut häntä Brian Leetchiin, koska Subban haluaa pelata samanlaisella tyylillä kuin Leetch: olla hyökkäysvoittoisempi puolustaja. Subban tekee usein riskialttiita päätöksiä kentällä. Välillä ne päätökset ovat vääriä. Hän pelaa samalla lailla kuin me aikoinaan pelasimme höntsäpeleissä, Kovalev jatkoi Subbanin kritisoimista.
Kovalev pelasi uransa aikana myös neljä ja puoli kautta Canadiensin riveissä. Hän oli Montreal-aikanaan yksi joukkueen johtavista pelaajista. 2007-08 kaudella Kovalev teki Canadiensin paidassa 82 ottelussa 84 tehopistettä.
– Ehkä siksi, että hän voitti parhaan puolustajan palkinnon, hän sai suuren sopimuksen. Pelaajat tietävät, että voitettuaan henkilökohtaisen palkinnon, he saavat ison sopimuksen heti. Mutta katsomalla Subbanin pelaamista, en tiedä miksi hän sai niin rahakkaan sopimuksen, Kovalev totesi Subbanin hurjasta palkkasummasta.
Kovalev ilmoitti kesällä lopettavansa kiekkouransa. Viime kauden hän pelasi Sveitsin kakkossarjaa Vispin joukkueessa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasperi Kapanen pitkään sivussa
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
- Ville Peltonen vertaa Sveitsiä ja Liigaa HS:lle – tässä suurin ero: ”Fantastisella tasolla”
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Florida Panthersille tipahti loistavia suomalaisuutisia NHL:ssä!
- Doug Shedden lähetti suorat terveiset Liiga-tuomareille
- Urheilucast: HIFK, TPS ja Ilves tekivät tarjouksen nuorelle Liiga-tähdelle – pakit tuli!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Liiga-seuran luvut julki: isot tappiot!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- NHL:ssä jysähti yllätyskauppa – konkari tekee paluun!
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- Komea ura päätökseen! SS: Jokereiden mestaripuolustaja ripustaa luistimet naulaan