Kovaa jälkeä viime kaudella tehnyt Lightning-vahti edelleen loukkaantuneena: ”Se ei ole 100-prosenttinen”
Viime kaudella NHL:n selkeästi parhaimpiin maalivahteihin ihan jo tilastoihin nojaten kuulunut Tampa Bay Lightningin maalivahti Ben Bishop on yhä kuntoutusjakson keskellä.
Bishop loukkasi niin kyynärpäänsä kuin oikean käden ranteensa viime tammikuussa ja kävi leikkauttamassa niitä huhtikuussa ollen sivussa, kun Lightning tippui pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella Montreal Canadiensille.
Vaikka kyynärpää tuntuu jo hyvältä, ei kuntoutus ole silti vielä päättynyt.
– Aloitin luistelemisen pari viikkoa sitten ja minulla on pieni lisäpehmuste estämästä tiettyjen iskujen tulemista kilven suhteen. Olin jo Tampassa huoltajien ja varustekavereiden kanssa miettimässä sitä, että miten asia hoituu seuraavan kuukauden ajan kilven suhteen. Olen alkamassa ottaa kuteja ja pääsemässä pelikuntoon, mutta se ei ole 100-prosenttinen vielä, Bishop sanoi oikeasta kädestään NHL.com:lle.
– Toivottavasti ennen kauden alkua olen kuitenkin lähempänä sitä, Bishop jatkoi.
Viime kaudella 63 runkosarjaottelussa Bishopin torjuntaprosentti oli 92,4% ja päästettyjen maalien keskiarvo puolestaan 2.23 per peli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!