Tämä tilasto Leijonien täytyy saada kuntoon!
Leijonien turnaus sai positiivisen sykäyksen parempaan, kun joukkue otti turnauksen kolmannessa ottelussa vihdoin voiton Saksan kustannuksella 4-0-lukemin.
Aiemmat Leijonien pelit olivat päättyneet tappioihin Venäjää ja Latviaa vastaan.
Leijonien akilleen kantapäänä on ollut varsinkin kurittomuus, sillä joukkue on ottanut liikaa jäähyjä.
Joukkue on ennen keskiviikon pelejä, kun jokaisella joukkueella on kolme kamppailua takana, ottanut turnauksessa toiseksi eniten jäähyjä.
Leijonat ovat kuluttaneet jäähypenkkiä peräti 46 minuutin edestä kolmessa ottelussa eli 15.20 minuuttia per ottelu. Leijonat on ottanut 18x2min jäähyä ja yhden käytöskympin.
Tshekillä eniten jäähyminuutteja, Venäjällä eniten ”kakkosia”
Leijonien edellä jäähytilastoissa on vain Tshekki 57 minuutilla, mihin sisältyy kuitenkin yksi pelirangaistus. Kahden minuutin jäähyjä Tshekillä on kaksi vähemmän kuin Suomella. Leijonat ei kuitenkaan ole ykkösenä kahden minuutin jäähyissä. Edellä on 19. ”kakkosellaan” Venäjä. Suomen alivoimapeli on turnauksen keskitasoa. Leijonat on pitänyt maalinsa puhtaana 78,57-prosenttisella varmuudella miesvaajalla, mikä oikeuttaa jaettuun kahdeksanteen sijaan 16 joukkueen joukosta. Leijonille on mennyt kolme maalia omiin alivoimalla. Leijonien turnaus jatkuu torstaina ottelulla kisaisäntää Valko-Venäjää vastaan. Lähde: IIHF:n tilastotLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden